Viittasit lähteeseeen http://www.finavia.fi/ymparisto/melu/helsinkivantaajamelu/melualuekartat
Lähde on samaa tietokantaa, jonka mukaan maaperään päässyn glykolimäärän Finavia totesi vouosikausia omiin tutkimuksiisna vedoten pysyvän ympäristöluvan luvan rajoissa. Alueen asukkaat osoittivat omilla arkihavainnoillaan asian olevan toisin. Kehäradan kaivaukset osoittivat lopulta karun todellisuuden.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan 13.12.2011 kentän alta uuden radan rakentamisessa joudutaan poistamaan gkykolin aiheutamaa mirkobiodeja ja niiden auhettamia tuhojoa 1500 ratakilometrin matkalla lentoketän alta. Lisäkustannukset ovat noin 50 milj.€
Lentomelu on tunnetusti vaikeaa objektiivisesti mitata, koska se on hetkellistä. Ensin on aivan hiljaista ja sitten 2 minuutin päästä tulee toistuvat 50-70 desibelin meluhyökkäykset sinne minne Finavia katso ne parhaaksi suunnata.
Finavia Oyj mittaa itse tällaisen melun. Mittausjärjestelmää ei ole auditoitu.
Talvivaara myös itse mittasi auheuttamiaan saastemääriä. Saasteet olivat kuitenkin sellaisia, että ympäristöviranomaiset pääsivät niihin jälkikäteen käsiksi, koska ne voitiin tarkistaa maasto- ja vesistötutkimuksilla. Lentomelussa ei ole tällaista mahdollisuuta.
Tästä syystä pidän nimimerkki LittelMike lähdettä epäluotettavana.
Finavian on voittoa tavoittelevana osakeyhtiönä kaikin keinoin puolusteltava, että kenttä voi laajentua ja ympäristökysymyksest ovat hallinnassa.
Kenttä ei voi laajentua ja se asetettava yölentokieltoon
Mm. ylläolevan perusteella suhtaudun Finavian ympäristösaasteidensa itsemittauksiin hyvin kriittisesti.
Tulevaisuudessa Helsinki-Vantaa lentokentän ympäristöluvan valvonta tulee siirtää ulkopuolisen asiantuntijaorganisaation tehtäväksi.
11.10.2012
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti