HS:n 20.11.2012 mukaan Talvivaarassa on mitattu yli 100 kertaa luonnon sietokyvyn ylittäviä metallipäästöjä viisi kertaa kaivoksen toimintavuosien aikana.
Hki-Vantaa lenokentallä tulee lentosektoriella asuvien niksaan 152 tonnia polttoinepäästöjä vuorokaudessa (http://www.finavia.fi/ymparisto/ymparistojulkaisut).
Olen antanut lausunon kentän nykyisestä ympäristöluvasta ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja toisen kerran 24.10.20012 yölentokieltojen lieventämisestä ( http://huttunenpekka.blogspot.fi).
Yhtenä välttämättömänä toimenpiteenä esitin tutkimuksen tekemistä ennenaikaisista kuolemista lentotoiminta-alueen asukkaista. Se oli suhteellisen helppo tehdä Kelan tietoihin perustuen verrokkialuetta hväksikäyttänen.
Talvivaarassa on valitettavasti kuolut yksi henkilö rikkivetypitoisen ilman hengittämiseen. Epäilen, että lentokentän lentotoiminan vaikutusalueen ihmisiä on kuollut ennenaikaisesti yli sata kertainen määrä Tavlivaaraan verrattuna.
Kukaan ei ole kiinostunut tutkmuksesta.Vain D-tutkimus näyttää kiinnostavan.
21.12.2012
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti