Siirry pääsisältöön

283 Lobbaus

Elina Grundströn kertoi kolunmissaan 2.10.2012 Helsingin Sanomissa lobbauksen merkityksestä puoleelle. Hänen mukaaansa erityseti kokoomus on nostanut lobbauksen uudelle tasolle politiikkansa totetuttamisessa. Kataisen erityisavustaja siirtyy perustetun Miltton Networks toimitusjhtakkksii elokuussa 2012. Yrityksen tehtävänä on mm tarjota vaikuttajaviestintää eli tehokasta lobbausta. Grunström toivoi, että Miltton Network myisi palvleuja myös vapaaentoisjärjestöille tai jopa muille puoluille ja että Milttonin toiminta oli mahdollisimman läpinäkyviä. Tämä toiveet jäävät kylmiksi haaveiksi. Jokisen merkittävän puolueen pitää perustaa moderni lobbaus-marshing in. Sen perustan muodostaa tutkittu uusin tieto, jota puolueet saavat edellä kuvatuilla palveluseteleillä yliopistoilta ja tutkimulasitoksilta. Tietoraportteihinsa ja poliitiisiin tarkoitusperiinsä perustuen puolueiden on formulaitava taktiset ja satrategiset aikeensa. Formulointi on vietävä niin pitkälle, että aikeet ovat selkeäst arkuloitavissa valituille tahoille ja ne pitää olla kirjallisesti esitetävissä vaikuttajryhmille. Niissä on myös tuotava esiin, mitä lain kohtia muutetaan. Tämä kaiken tulisi olla dynaamisia ja ulospäin suuntautuvia elämää poreilevaa prosesseia, joihin äänestäjien on helppo samaistua ja tarttua kiinni. Suommessa tälläin äänestäjiin vaikkuttaaminen on erityisen ajankataista. Meillä saattaa nousta esiin suomen ”Carl Bild”, joka ryhtyyksityistämään peruskouluja, Vanhushuollon siirtyminen kansaivälisille Tässä linkissä on näkökulma Yhdysvallaoista http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/uutisarkisto/6-2012/15-12-50-43 3.10.2012

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *