Siirry pääsisältöön

258 Valtion it-johtaja

Kuuntelin ilolla eilen 22.6.2010, se myönnettäköön sattumalta, haastatteluasi päiväntasaohjelmassa. Kiinnostuin siksi, koska olen itsekin joutunut miettimään ja ollut mukana tekemässä uudistukisia aiheissa, joista kerroit käsityksiäsi. Mieleeni tule kolme näkökulmaa, jotka erottavat sinun johtamistavan eduksesi aiemmista tässä tehtävässä: kokonaisnäkemys (ei ole vain taloushallinnonjärjestelmiä tai tuotantojärjestelmiä, vaan on vain ict olkoon se toiminnan ytimessä tai reunoilla), jalkauttamisen ehdoton vaatimus ja it-johtajalta vaadittava korkea profiili ja rohkeus. Käsityksistä huokui se, että kun ict-järjestelmiä tarkastellaan tarpeeksi syvälle, päädytään yhteiskunnan prosesseihin. Yritin aikoinani rekrytoida VM:ään tällaista johtajaa, mutta en onnistunut. On hyvä, kun nyt on onnistuttu. Kieku projektin yhteydessä puhuit yhtenäistilipuitteista ja niiden välttämättömyydestä. Näin asia on. Sailas ja kumppanit muistavat 1970-alun sisäisen laskennanjärjestelmän (Punainen kirja), jota ajettiin hallintoon. Olin itse sitä kehittämässä ja kouluttamassa. Siinä oli muistaakseni 11-numeroinen tiliöintikoodi, jota tietenkin vastustettiin. Projektin verovoima laimensi se, että kehittäjien ajatukset olivat liina paljon edellä, mitä tekniikka salli. Raportointijärjestelmä tuli kankea. Kymmeniä kiloja painava raporttipaketti tuotiin kuukauden 8. päivänä viraston portille. josta sitä lähetettiin nipuissa maakuntiin. Yksi raportti saattoi olla 5 m pitkä. Se että TMA perustui tuhansiin momentteihin ja momentti voitti aina sisäisen tilin, oli toinen tekijä, joka laski käyttäjien motivaatiota. Kun näitä esteitä ei enää ole, ei muuta kun antaa palaa! Tosiasia on tietenkin, että atk-asiat karkasivat 1980 -luvun lopulla kuin lampaat karsinasta ja meni siinä paljon muutakin metsään. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, kuinka suuret paineet hajautukseen oli 70 vuoden rautaisen keskusjohtoisuuden jälkeen. Voi melkein sanoa, että se oli sen ajan kadulletuloa. Minulta saa lämpimän kannatuksen prosessirekisteri, josta saa tarjottimelta tavaraa. Sain myös sen käsityksen. että valtion konsernijohto määrittää yhtymästandardeja noudatettavaksi ict:ssa koko hallintoon. Se on ehdoton vaatimus. Kuntasektori on ongelma, mutta 23.6. aamuna Tölli antoi hyvin positiivisia lausuntoja ict:n hyödyntämisestä siellä. Ainut asia, joka jäi minua askarruttamaan, on SITRA:n rooli yleensä julkisen sektorin kehittämissä. Se palikkahan ei oikeasti kuulu joukkoon. Tietenkin kaikki saatavilla olevat resurssit on käytettävä. Kysymys julkisen sektorin ict:n kehittämisesta tuottavuuden kohottamiseksi on kuitenkin niin valtavan tärkeä, että kaikki keinot on käytettävä ja panostettava myös eri tahojen johto-organisaatoiden koordinaatioon, vaikka niitä onkin ehkä turhan paljon. Puhuit myös tärkeydestä osallista sosiaaliseen mediaan. Kauppalehden keskustelupalstoilla käsitellään viikoittain julkista sektoria. Minusta näyttää, että siellä ei ole viranomaiskirjoittajia edes nimimerkillä. Voisivatko sinne osallistua tavalla tai toisella myös virkansa puolesta jotkut henkilöt VM:stä ja muista miniteriöistä? Se olisi valtavaa plussaa julkiselle hallinnolle. On siinä tietenkin omat varansa. Sain näin katsomosta käsin eläkeläisenä erittäin positiivisen ja uskoa valavan kuvan julkisen sektorin ict:n kehittämisestä. 22.6.2010

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *