Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Zelenskyi merkityt tekstit.


3830. Näin minä Zelenskyinä olisin aloittanut Trump palaverin

Olisin löysännyt ilmeeni heti aluksi hymyyn enkä minä   Zelenskyinä en olisi käyttänyt ärhäkästä vähän liian itsetietotia ja uhmakasta   suurmaan johtajan rollia Trumpin tapaamiseen. Olisi kannattanut sen sijaan aloitta palaveri ylistämällä amerikkalaista elämäntapaa ja kertomalla, kuinka Trumpin rahaston apuraha säätiö  Firstaid on pelastanut tuhansia lapsia.   Tämän jälkeen olisin siirtynyt siihen, kuinka Roosevelt riensi apuun toisessa maailmansodissa pelastamaan Eurooppaa Marshall avulla, jonka lonkerot ulottuivata Ukrainasta Pohjois-Eurooppaan asti jopa syrjäkylän lapsille. Tänä jälkeen olisin sivumennen voinut mainita, kuinka Euroopan sodan runtelemiin nälänhätäisiin kaupunkeihin yhdysvaltalaiset D7 rahtikoneet pudottelivat vaate- ja ruokalähetyksiä heti rauhan teon jälkeen 1945. Apu ei rajoittunut ainoastaan 1940 lukuun, vaan Marshall apu jatkui pitkälle 1950-lukua. Tämä jälkeen olisi ollut jossain sopivassa kohdin hienovaraisesti mainita, kuinka presidentti E...

2878. Mennään sivummalle, että hymylihakset saavat levätä

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyi antaa loistavan esimerkin, miten ihminen voi kehittyä tehtäviensä mukana. Nyt hän on todella pistänyt kätensä kompostiin vastustamalla Putinia, mutta syvemmältä sieltä ennen pitkään löytyy kuitenkin hyvää ruoka multaa. Vuoden 2014 vaaleissa Petro Porosenkaa vastaan hän vaikutti tyttöjä narraavalta teinipojalta. Tosi asiassa hän sitä olikin esiintymällä puoliksi avantgarde moniottelu taitelijana ja puoliksi vakavasti otettavana nuorena miehenä. Nyt hän on kansansa sankari, jonka teot ja ennen kaikkea symboliarvo tavallisten ihmisten puolustajana kasvaa kansainvälisiin mittasuhteisin. Hänen esikuvanaan, mutta toisella yhteiskunta sektorilla, voidaan pitää venäläistä trubaduuria, säveltäjää ja sanoittajaa, teatteri ohjaajaa Vysotskia. Hänen sävelmänsä Ystävän Laulu oli niin vaarallista dynamiittia neuvostohallinnon johtotroikille, että sävelen esittämien kaikissa muodoissa oli ankarasti kielletty. Tämä siksi, että se kertoo vapaudesta elää ja toimi...

2875. Jos ei ole maksanut sodasta, on jo sodassa

Pieni liikuttava väläys ukrainalaisten isänmaallisuudesta leimahti illan TV-lähetyksessä, kun tavallinen kadunmies Kiovassa oli ostamassa kiikaria kivääriinsä ennen taisteluaan. Tämä näyttäytyi liikuttavalta, ellei se kuvaisi maan tulevaa kärsimystä. Ennen Putinin totaalista hyökkäystä Ukrainaan, hänet olisi voitu luokitella monella määritteellä, kun suuruuden hullu, häikäilemätön, piittaamaton, kylmä, kyynisyys, merta syvempi tunteettomuus ja umpiymmärtämättömyys. Tästä aamusta lähtien jää käteen suuruuden hulluus ja häikäilemättömyys. Kun myöhemmin historioitsijat tätä kammottavaa Putinin suorittamaa päälle käyntiä analysoivat, he varmaan huomaavat yhtymäkohdat Hitlerin juoniin ennen tämän hyökkäystä Puolaan. Puolalaiset olivat muka surmanneet rajalla kymmeniä saksalaisia rajamiehiä ja levittänet propaganda lehtiä Suur-Puolan luomisesta. Kun tarkastelee Putinin metamorfoosia, muodon muutosta, Halosen vieressä seisovasta rennosta miehestä, joka solmiota Halonen oikoili, myrkyllise...

2874. Eilisessä A-studiossa kahakoitiin Ukrainasta

Istunto oli Moskovan entisen suurlähettilään Rene Nybergin heiniä. Johtava tutkija Charly Salonuis-Pasternak, joka aiemmin oli loistanut häntä huonommassa seurassa, oli nyt kaikella kunnioituksella, kuin kolttosistaan armoa aneleva pokaviikari. Nybergin sanoin Venäjää voi hallita, mutta se on turhaa, loksahti Ukraina aiheessa, kuin kasakan miekka limppuun. Mutta Nyberg oli maailmanmies osoittaen armollisuutta Salonuis-Pasternakin hyllyltä tempaistuihin Ukraina kriisin näkökulmiin aivan, kuin ne lopettaisivat nyt käynnissä olevat Venäjän kaikki sodat ja kahakat. Sotilasasiantuntija Simo Witt luennoi tomerasti ja komeasti, missä päin Ukrainaa nyt Venäjän joukkoja on, eikä niistä vaaraa Suomelle ole. Salonuis-Pasternak loi tarkahkon kuvan, mihin Venäjä pyrkii, mutta näytti siltä, että tarkkuus laski, mitä lähemmäs Ukrainan länsi kaupunkia Lviv mentiin. Tällä välin asiantuntija Witt oli jo täsmentänyt, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi käyttää 120 mm tai 80 mm kranaatin hei...

2559. Tiedusteluryhmä Bellingcat toimiin Itä-Ukrainan rajalla

Itä-Ukrainan tilanne näyttää kärjistyvän Venäjän tarjoaman poliittisen avun takia. Näin on pääteltävissä ulkoministeri Lavrovin eilisestä lausunnosta. Tosiasiassa Venäjä saattaa kuitenkin keskittää joukkojaan itä rajalle. Ukrainan pääministeri Zelenskyi puolestaan toivoi Naton ryhtymistä toimenpiteisiin. Tässä kohtaa vapaaehtoinen ja itseohjautuva Bellingcat ryhmä voisi yrittää onkia tietoja, kuten se teki matkustajakoneen alas ampumisessa Ukrainassa 2014. Todennäköistä kuitenkin on, että modernit tiedustelusatelliitit hoitavat asiaa. Ulkopuolisen näkökulmasta Venäjän operaatio Ukrainaan on omituinen. Yleensä hyökkäävä maa ei tyydy vain maapalasen miehittämiseen, vaan nielaisee koko palan. Venäjän Ukraina strategia näyttää yhä enemmän pullistelulta etenkin Putinin saatua valtuudet hallita Venäjää koko ikänsä. Vai onko toisin päin. Mitä sitä pullistella, kun valtaa riittää iänikuisesti.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *