Eduskunnan kyselytunnilla nousi jälleen esille mitättömät raiskaus- ja rattijuoppotuomiot. Päivi Räsänen paheksui taannoin piirikokouksessaan, että kolmen vuoden välein voi raiskata ensikertalaisena, rikos nollaantuu. Lausuma on pitkälle poliittista retoriikkaa ja osin tahallista väärin ymmärtämistä. Se kuitenkin kuvaa, kuinka kovilla panokissa on julkisuusessa ammuttava tullakseen kuulluksi. Hän jatkoi vielä populistisesti, että vankeinhoidollisesti katsottuna ensikertalainen ei ole välttämättä tosielämässä ensikertalainen. On tunnettua, että eri rikosnimikkeissä on erilaisia vanhentumisaikoja. Se antaa joustoa ja harkintaa tuomioihin. Vankeinhoidossa kertaisuus on: yksi häkki yksi kerta. Yleisesti ottaen vanhenemisajat ja tuomiot eivät ole syntyneet sattumalta, vaan perustuvat harjoitettuun pitkäjänteiseen kriminaalipolitiikaan ja tilastojen avulla arviotuihin uusimiriskeihin. P...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)