Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella laki merkityt tekstit.


2609. Karattuaan pesänjaosta lakimies joutui helvettiin

Olen pääpiirteittäin yhtä mieltä Mika Sutelan päivän HS:n mielipideosion kirjotuksesta juristien nykyistä monipuolisemmasta koulutuksesta. Hän kaipasi juristi koulutukseen lisää yhteiskunnallisia opintoja. Sutela tarkasteli asia juristin päivittäisen työn näkökulmasta. Minä yritän tuoda esiin juristi koulutuksen puutteellisuuksia lain laatimisessa. Keskimäärin uuden lain laatiminen tapahtuu ryhmätyönä. Jostain syytä komitea työtä aletiin vieroksua 1980-luvulle tultaessa ja sen sijaan yhä useammin perustettiin moniporainen projektiorganisaatio ohjausryhmineen johtoryhmineen ja työryhmineen. Tällaiseen käännökseen yhtenä syynä oli julkishallinnossa roihuamaan leimahtanut projektityöskentelyn vimma. Tuntuu triviaalilta ajatella, että koululutuskeskukset nujersivat komiteatyön ja kaappasivat vallan siitä, minkälaisella organisoinnilla lain kirjoittaminen järjestään. Yksikköni yritti tuoda lain laatimistyöhön matemaattista lähestymistapaa ja myös itse lakiehdotuksen kirjoittamiseen. A...

2554. Lain kirjoittajat ovat maailmanhistorian pahimpia manipulaattorieta

Lakien laatimista näyttää vaivaan ikuisen kirouksen aiheuttama vääjäämätön alennustila. Tämän tuomion media antaa ja todennäköisesti perustellusti. Mikä on syynä, kun ei polle syö, rasittaako sitä liika työ, sanoi aikoinaan nyt muistista kadonnut runoilija? Ollessani aikoinaan läheltä ja yksityiskohtaisesti seuraamassa lakiehdotuksien laatimista huomasin, ettei ole kahta samanlaista päivää siinä puuhassa. On eri asia muuttaa tai tehdä lisäyksiä lakeihin, kuin säätä kokonaan uusi laki. Tarkasteltaessa uuden lakiehdotuksen laatimista havaintona on, että sitä laaditaan vuosikymmeniä samanlaisina pysyneillä menetelmillä ja periaatteilla. Jokin juristiporukka ja juristi tuo pohjaehdotuksia työryhmälle, joka korjailee ja tekee muutoksia, poistoja ja lisäyksiä tai jopa valmiita tekstiosia esitykseen.  Kaikki luistaa periaatteessa aina tällä samalla kaavalla eli lähdetään kirjoittamaan suoraan lakiehdotusta ylhäältä alas. Lausuntojen pyytäminen on tietenkin tärkeää. Jos vaatii pohj...

2467. Lainsäädännön taso, jäätynyt ongelma ja matematiikka

Tänään HS:n vieraskynäosiossa Antti Keinänen ja Petri Uusikylä ( https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007620407.html ) käsittelivät ansiokkaasti suomalaisen lainvalmistelun tasoa. Tämä on toinen julkisen vallan kylmentyneistä ongelmista. Toinen on vaikuttavuuden arviointi. Lainsäädännöllä sanottu on olevan verrokkikohteita matematiikkaan. Siinä on hieman perää. Matemaattisen lauselman ongelman, (yhteiskunnallisen epäkohta) todistaminen (poistaminen) perustuu hyvin pitkälle aiemmin todistettujen aksiomien varaan. Aksioomaa ei tarvitse todistaa, koska se on jo todistettu. Pitkässä lauselmassa (laissa) riittää osata operoida aksiomeilla ja oikeaksi todistetuilla säännöillä. Etenemällä näin saadaan laskutoimitus ratkaistua. Uusia lakeja säätämisellä poistetaan pulmia, minkä jälkeen pulma poistuu, mutta tulee uusia pulmia ja niitä korjaamalla tulee taas uusia. Tässä kohta tulee esille yhteys matematiikkaan. Lainsäätäjä ei olekaan lain kirjoittaja, vaan yhteiskunnallinen näkijä. Hän hallitsee...

2445.Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen oikeuden asialla

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen jatkaa samalla johdonmukaisen puolueettomalla linjalla nostaessaan esitutkintaan Ano Turtiaisen herjaava twiitti George Floydin tapauksesta. Hän on myös pyytänyt eduskunnalta lupaa nostaa syyte kansanedustaja Juha Mäenpäätä vastaan viha- ja natsipuheista. Toiviaisen toiminta ottaa selvitykseen hallinnon väärinkäytösepäilyjä on kunnioitettava, mutta ennen kaikkea signaali kaikille julkishallinnon toimijoille noudattaa oikeusnormeja ja säädöksiä.

2054

     Axl Smithin tapauksessa ja Meilahden pyöräsurmassa 2015 oikeus lievensi asianosaisten tuomiota julkisuuden aiheuttaman kohun takia. Eli tuomioistuimen mukaan asianomaiset joutuvat kärsimään ylimääräistä heille epämiellyttävän uutisoinnin takia siinä määrin, että he saivat lievemmän tuomion mitä muutoin olisivat saaneet   (http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005109296.html).      Tuomion lieventäminen aiheutetun julkisuden takia on kestämätön.      Ensiksi sen hyötyjä ja vahinkoja on vaikea arvioida. Tavallinen tavis kärsii yhtä paljon epämiellyttävästä huomiosta kuin julkkiskin.      Toiseksi julkkis on tottunut ja jopa hakeutuu kaikenlaisen julkisuuteen. Niinpä häneltä odotetaan tästä syystä suurempaa kova ahkaisuutta julkisuutta kohtaan kuin normi kaduntallaajalta.      Kolamanneksi työpaikka voi mennä keneltä tahansa rikokseen syyllistyneeltä ja tuomion saaneelta, ei ainoast...

1869. Säädösten purkamisen 30-vuotissota

    W. Hazlitt on sanonut, että säännöt ja esikuvat tuhoavat nerouden ja taiteen. Jos tämä pitäisi paikkansa, säädöspurkajien mielestä Suomessa olisi kauan sitten loppunut varteenotettava ajattelu ja yrittäminen.     Sota säädöksiä vastaan puhkea noin 25 vuoden välein. Pieniä paikallisia taisteluja on kyllä välivuosina. Nämä sodat ovat sammuneet itsestään.      Nyt on meneillään vakavasti otettava purkuhuuma. Toivottavasti onnistutaan.      On varma, että on alueita, joissa säädöksiä voidaan purkaa heti joutumatta tilalle uusia säädöksiä. Tämä on siellä helpointa, missä vastustus on pienin. Muiden muassa apteekki ja autokoululupien poistamista on turha esittää kovien ammattiryhmien vastustuksen takia.      Kansalaisten asiaan kohdistuvan intressin ja mielenkiinnon säilyttämisen ja ehkä myös saatavien vinkkien vuoksi olisi hyvä, että jo valmistelussa olevista purkukohteista julkaistaisii...

1452. Kasvatusta saunan takana

     Muotisuunnittelija voisi päästää kimeän huudahduksen jonkun väittäessä, ettei muodissa ole mitään turhaa. 1920-luvun pariisittarien pukeutumistyyli oli kuitenkin karsittu pelkistetyn mustaksi kuin väärä yö.      Nyt taas rönsyilee joka puolella. Tukka pölyää, tukistamien on arkipäivää. Meillä tuli voimaan 1984 laki, joka kieltää lasten fyysisen kurittamisen ja henkisen alistamisen. Puheenjohtaja Rädyn tuore hovissa saama tuomio Hilkka Ahteen kiusaamisesta osoittaa, ettei aikuistenkaan ole sallittua kiusata toisiaan määrätyn rajan yli.      Suomalaisista noin 15 prosenttia sallii lapsen fyysisen kurittamisen, esimerkiksi tukistamisen. Oli hämmentävää nähdä tuttavaisän läpsivän kevyesti 10-poikaansa poskille.      Mitä esimerkiksi isän luunappi lapsen otsaan osoittaa. Se osoittaa, että minä olen vahvempi, minä olen oikeasssa, sinun on alistuttava, ja nöyrryttävä, olet kaatanut mehulasin. Lapsen kasvettua aikuis...

1192. Trafin automaksujen hinnoittelu, oikeudenmukaistako

Aamun uutisten mukaan Trafi rikkoo tieliikenteen   ajoneuvoihin liittyvissä rekisteröintien maksuissa maksuperustelakia. Esimerkiksi ajokortin rekisteröinnin 11 euron maksussa on euro liikaa. Vuosina 2010-2014 likaa peritiin 38 miljoona euroa, jolla subventoitiin vastaavia ilmailu-, meriliikenne- ja rautatieliikenne maksuja. Autoilijat siis tukevat muita liikenne muotoja, vaikka laki kieltää sen.   Trafin pääjohtaja Kari Wilmannin mukaan tilitarkastajat ovat hyväksyneet ylihinnoittelun ja siitä pyritään eroon. Tähän voidaan todeta, että   ei lakia pyritään noudattamaan, vaan sitä noudatetaan.   Lain edellyttämiin hintoihin ei kuitenkaan kuulemma voida siirtyä nopeasti, koska muiden liikennemuotojen edustajat voivat suuttua siitä, koska heidän maksut nousivat.   Euron kahden liikamaksu ei tietenkään suurelta vaikuta. Kyse ei ole siitä. Mihin vedetään raja, jossa niin sanottu ristiin subventointi sallitaan. Kyse on neutraalin hallin periaatteiden nou...

541.Hovioikeuden päätös 10.1.2014 ympärileikkauksesta

Helsingin hovioikeuden mukaan nelikuukautisen pojan ympärileikkauksessa ei rikottu lakia. Leikkaus ei ollut lapsen edun vastainen ja se kuului isän uskonnollisen yhteisön tapoihin. Korkein oikeus on puolestaan linjannut, että uskonnollisista syistä ja lääketieteellisesti asianmukaisesti tehty ympärileikkaus ei ole rikos. Maallikon mielestä kaiken lainen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttumien on vahingollista  ja  rangaistava. Suomen lainsäätäjäkin on tämä ottanut huomioon kieltämällä fyysiset ja henkisesti ahdistavat kurinpitotoimenpiteet. Koskemattomuus on otettu huomion myös perustuslain  7§:, jossa todetaan: ” Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua”. Herää kysymys, eikä peruslain kielto päde yksiselitteisesti vauvojen ympärileikkauksiin. Miksi kiellon yli kävelevät uskonnollisten menojen vaatimukset. Tyttölasten ympärileikkaukset ovat tietenkin rikoksia. Ne on erittäin vastemielisisä.  Niiden kohteeksi joutuu tuhansia tyttöjä Afrikan maissa...

449. Paatero, älä eroa!

Julkisuuteen ei ole tullut mitään sellaista, mikä pakottaisi Paateron eroamaan, sillä  laissa ei ole yksityiskohtaisesti määrätty, mitä  ja miten tietolähteistä tulee kirjata tai rekisteröidä. Toisaalta korkeimman poliisiviranomaisen virka on sellainen, että hänen ei välttämtää tarvite nauttia ministrinsä luottamusta kaikissa asioissa. Päin vastoin meillä on historiassa tapauksia, joissa poliisiylijohtajan ei olisi kannattanut luottaa sisäministeriin lainkaan.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *