Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kirjallisuus merkityt tekstit.


2272. Kirjailijan vastuu

      Kirjojen määrän jatkuva kasvu ei näytä noudattavan edes alkuräjähdyksen periaatetta, jossa kappaleet etääntyvän kiihtyvästi toisistaan, mutta massaa ei synny lisää. Kirjateollisuus on kaksinkertaistanut suhteellisuusteorian Mitä enemmän kirjat etääntyvät toisistaan, sitä enemmän massaa syntyy.      P erustan tällä luo se, että kirjailijat eivät ota vastuuta teoksistaan, vaan kirjan roolihenkilöt pannaan vastuuseen kirjan synneistä ja teoista. Hyvä esimerkki tästä oli hiljattain erään kirjailijan haastattelu aamun televisiossa, jossa haastattelija paheksui kirjan jatkuvia ja suunnitelmallisia rivoja kohtauksia, mutta kas, kirjailijan mielestä se mitä kirjassa puhuttiin ja puuhattiin, oli kirjan erään roolihenkilön, terapeutin vastuulla.      Kirjailijat eivät ymmärrä tai viitsi loppuun asti ajatella, että ihmismassoin tehoaa johdonmukainen illusionismi paremmin kuin faktat. Mitä enemmän ja erilaisempia ihmisiä meidän maapalolle luonnon...

2150. Kirkastuksen johtaminen

     Rauhallista Joulua ja menestyksellistä vuotta 2018 kaikille      Moni voi saada kirjan lahjaksi. Onnittelut siitä. Kirja avaa lukijansa mielikuvitusta uuteen maailmaan. Toinen kirja avaa maiseman toiseen maailmaan. Mitä enemmän kirjoja, sitä enemmän maailmoja. Se rikastuttaa elämä. Ja muistetaan vielä se, että kunnon romani voi olla tarkempaa kuin fakta. Tämä käy selväksi lukemalla esimerkiksi Sergei Dovlatovin Matkalaukku.      Ei kannata lannistua, vaikka käyn kuin muualle yritysjohtajaksi opiskelevalle.      Muuan yritysjohtaja ihmetteli kirjakaupan hämyssä, mikä oli vialla, kun kirjojen nimet vaihtelivat Kirkastuksen johtamisesta Kilpailijoiden johtamiseen. Hän suuttui, kun silmiin osui kirja Mielikuvituksen johtaminen. Teosta Jaetusta johtamisesta hän otsa pelottavasti rypyssä ymmärtää, mutta vakavasti tarkoitettu teos Iloinen johtaminen saa hänet heittämään oven kiinni.  Kadulla hän kyllä muistaa, ...

2062. Ekonomisti ja runous

     Taide on siitä mainio ala, että siitä voi keskustella olematta asiantuntija. Niinpä monella lienee ollut illanistujaisia, joissa on pohdittu eri taiteen alojen luonnetta ja merkitystä itse kullekin.      Ekonomi pitää runoutta suosikki alanaan, koska se on tiivistä, iskevää ja nopeaa, jopa tehokasta. Totta kai se maalailee mieleen jälkikäteen koskettavia näkymiä.      Insinööri huomauttaa ekonomille, että maalaustaide se vasta lyhyttä on. Lopputulos on selvä, sen kun vilkaisee. Mutta kyllä insinöörikin myöntää, että maalaus voi takaraivossa vaikuttaa kauan.      Humanisti on tietenkin romaanin puolella, sillä se hivuttautuu hitaasti, päämäärättömänä ja parhaimmillaan pysyvästi nahan alle. Matka voi olla pitkä, välillä harhaan johtava, mutta useimmiten kannattava. Selailemalla siitä ei voi nauttia.      Pappi pitää elokuvaa elämän messuna, jossa voi muilta piilossa kokea ...

528. Jari Tervon tv-show ja huippukirja

Kirjan hyvyys on lukijan käsissä, ainakin luulemme. Kirjallisuuden Finlandia palkinnon ratkaisee yksi henkilö. Ehkä näin on hyvä, parempi kuin komitea. Luin viimeksi vuonna 2012 palkitun Rosa Liksomin Hytti nro 6.   Se oli saanut HS:ssä hyvät arvostelut. Ei sytyttänyt. Suurimmasta osasta kirjoista arvostelijat ja suuri yleisö eivät tiedä mitään. Kirjastot ovat täynnä niitä, osa hyviä. Kalle Päätalon tuotannosta kriitikoilla ei olut mitään hyvää sanottavaa. Hän oli kuitenkin kansansuosion kiistaton kuningas. Aloitteleva Väinö Linna ryhtyi kokeilujen jälkeen   kirjoittamaan realistisesti, niin kuin hyvältä tuntui. Tunteman sotilas sai murska-arvostelut HS:ssä Toini Havulta, mutta kansansuosion. Samnakaltainen uranousu tapahtui Olavi Viralle hänen luovuttuaan matkimasta Bing Crosbya. Suurelle yleisölle tuntematon Riikka Pelo nousi myyntilistojen kärkipäähän saatuaan teoksellaan Jokapäiväinen elämämme Finlandia palkinnon. Nykyisessä taloustilanteessa tullakseen myydyksi k...

424. Ekonomi ja runous

Taide on siitä mainio ala, että siitä voi keskutella olematta asiantuntija. Niinpä monella leinee ollut illanistujaisia, joissa on pohdittu eri taiteen alojen luonnetta ja merkitystä iste kullekin. Ekonomi pitää runoutta suosikki alanaan, koska se on tiivistä, iskevää ja nopeaa, jopa tehokasta. Totta kai se maalailee mieleen jälkikäteen koskettavia näkymiä. Insinööri huomauttaa ekonomille, että maalaustaide se vasta lyhyttä on. Lopputulos on selvä, sen kun vilkaisee. Mutta kyllä insinöörikin myöntää, että maalaus voi takaraivossa vaikuttaa kauan.    Humanisti on tietenkin romaanin puolella, sillä se hivuttatuu hitaasti, päämäärättömänä ja parhaimmillan pyvästi nahan alle. Matka voi olla pitkä, välillä harhaan johtava, mutta useimmiten kannattava. Selailumentelmällä siitä ei voi nauttia. Pappi pitää elokuvaa elämän messuna, jossa voi muilta piilossa kokea raamatullisa hetkiä. Puolitoista tuntia on kuin lyhyt väläys maalliselta matkalta. Pappia maallise...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *