Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella laillisuus merkityt tekstit.


2659. Valtion talouden tarkastusvirasto otti uuden suunnan Yli-Viikarin jäljiltä

Valtion talouden tarkastusvirasto näyttää pala nneen juurilleen. Kohde tarkastetaan sen toiminnan laillisuuden, vaikuttavuuden ja taloudellisuuden näkökulmista. Harvoin kuitenkaan yhtä aikaa kaikista vaan siitä, joka on ajankohtaisin. Yleensä taloudenpidon laillisuus on tavalla tai toisella aina mukana tarkastuksissa. Joskus tehdään suuresta hankkeesta erityistarkastus. Tällainen oli aikoinaan Pohjamaan suurten vesistö järjestely hankkeiden tarkastus. Yleensä tarkastettavan kohteen asiantuntijat antavat oma aloitteisesti kaiken tarvittavan datan. On myös totta, että nämä asiantuntijat melkein aina ovat mielellään mukana avustamassa tietojen saannissa ja jopa sinä, miten niitä pitäisi analysoida. Jälkimmäiseen alttiuteen tarkastajan pitää suhtautua varovaisesti. Yhteistyö VTV:n johdolla on yleensä merkki, ettei kohde virasto ei ole tahallaan rikkonut lakia tai määrärahojen käytön ohjesääntöjä. Näiden raamien sisällä kohde viraston taloushallinon johto voi antaa omia kommentteja. V...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *