Taide on siitä mainio ala, että siitä voi keskustella olematta asiantuntija. Niinpä monella lienee ollut illanistujaisia, joissa on pohdittu eri taiteen alojen luonnetta ja merkitystä itse kullekin. Ekonomi pitää runoutta suosikki alanaan, koska se on tiivistä, iskevää ja nopeaa, jopa tehokasta. Totta kai se maalailee mieleen jälkikäteen koskettavia näkymiä. Insinööri huomauttaa ekonomille, että maalaustaide se vasta lyhyttä on. Lopputulos on selvä, sen kun vilkaisee. Mutta kyllä insinöörikin myöntää, että maalaus voi takaraivossa vaikuttaa kauan. Humanisti on tietenkin romaanin puolella, sillä se hivuttautuu hitaasti, päämäärättömänä ja parhaimmillaan pysyvästi nahan alle. Matka voi olla pitkä, välillä harhaan johtava, mutta useimmiten kannattava. Selailemalla siitä ei voi nauttia. Pappi pitää elokuvaa elämän messuna, jossa voi muilta piilossa kokea ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)