On sanomatta selvää, että tehdessä rekrytointipäätös nimitettävän kokemuksella on painava merkitys nimityksessä toimeen. Yleensä on niin, että mitä monipuolisempi kokemus muualta ja kyseisestä toimialasta on, sitä suuremmat edellytykset hakijalla on tulla valituksi tehtävän. Tosin poliittisissa nimitykissä voidaan menetellä toisin painottamalla yhteiskuntasuhteita. Silloin tällöin viraston pääjohtajaksi valitaan yksityissektorilla ansioitunut henkilö. Aina ei ole varmaa tietoa, kuin ansioitunut näin valittu henkilö on. Räikeissä tapaukissa on sovittu ”jossain”, että näin päästävän eroon hankalasta henkilöstä. Oli miten oli. Viime vuosikymmeninä on sattunut muutamia tapauksia, joissa yksityissektorin johtaja tultuaan nimitetyksi esimerkiksi viraston johtoon, on ollut pettymys. Tämä johtuu pääasiassa kahdesta syystä. Yksityissektorilta tuleva johtaja ei tunne eikä välitä oppiakkaan tuntemaan, miten julkisia varoja käytetään pääjohtajan henkilökohtaisiin tarpeisiin. Käyttö on tarkka...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)