Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella lääke resepti merkityt tekstit.


2203. Kun vakavaan sairauteen mikää ei auta

     Sairastuin vuosituhannen vaiheessa silmänpainetautiin eli glaukoomaan paineiden ollessa jopa 35 mmHg. Suurin paine oli 60. Paineita yritettiin alentaa usealla laserhoidolla poraamalla pieniä reikiä silmäkalvoon ja lopuksi kohtaan, joka säätelee painetta. Käytettiin seitsemää eri tippaa, mutta paineet eivät sanottavasti laskeneet, vaan olivat reippaasti yli 30. Tämän jälkeen kävin usealla Suomen huippu silmälääkärillä heidän. Lääkäri lohdutti, että kyllä ne iän myötä alenevat ja onhan tiedän äidilläkin ollut silmän painetauti. Ei auttanut kuin myöntää, koska äiti oli sokeutunut.      Viimeisen voimakkaan laser säteilyttämisen jälkeen lääkäri sanoi olevan toivoa, että paineet pienenevät noin kuukauden kuluttua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Loppukäynnillä lääkäri totesi, että tämä kanssa on vain elettävä ja näkö voi säilyä kolme vuota.      Mieleeni välähti koko pullorivi. Jos yksi ei auta, entä yhdistäminen. Yhtäkkiä kaikki tuntui nau...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *