Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella aate merkityt tekstit.


3924. Jos Mooses olisi nähnyt sanikka woken ja persu voken yhtä aikaa, olisi yksi käsky enemmän

Sannikka woke kohu on saanut suuremmat mittasuhteet kuin liittoutuneiden maihinnousu 1944 Euroopan mantereelle. Nyt loukkaantuneita on enemmän kuin silloin kaatuneita. Toinen ero on, että maihinnousussa oli konkreettien vastustaja. Nyt wokessa taistelevat aatteet vastakkain. 1944 hyökkääjän ja vastustajan piti varoa ilmatilasta tulevaa varaa vastaan, nyt se on taitelukenttä. Vuoden 1944 kamppailu johti rauhaan vuoden päästä. Jäädään odottelemaan, milloin tämä tapahtuu wokessa. Persu vokea yhdistää 30-luvun Saksan kavahtamien vierasmaisista.

2357. Keskustan kannatus nousuun dostojevskiläisellä aatteella

     Lähes jokainen, joka on junalla tai auton kyydissä matkustanut Suomea halki ja poikki on havainnut kuinka metsäinen maamme. Etenkin ulkomaalinen vieras on ihmetellyt, missä täällä ihmiset ovat, kun metsää on silmän kantamattomiin. Valtaväylien ulkopuolella on kylätaajamia yhtenään, ja lukemattomat sivutiet kätkevät talo- ja asumisryhmiä, joista harva on kuullutkaan. Kesäaikaan entisten kärryteiden varsille marjastajat ja sienestäjät ovat pysäköineet autonsa tien poskille monen kirjaviin ryhmiin. Tällainen yleistilanne ei ole muuttunut tai   muuttumassa miksikään, vaan maaseutu pullistelee edeleen luonnon voimaa ja asuttaa erilaisissa elämänyhtälöissä toimivia ihmisiä. Eivät kaikki ihmiset suinkaan ole linnoittautuneet asutuskeskuksien ja kaupunkien asuntohäkkeihin      Eräät tutkijat ovat monissa eri vaiheissa 50 vuoden aikana kuvailleet, kuinka ihmiset pakkautuvat kaupunkeihin ja toiset tutkijat saamaan aikaan kaavailleet ajatuksia, joiden mukaa...

1906. Kansalaiset eivät tiedä, kuinka paljon heidän pitäisi suuttua hallituksen terveys- ja maakuntareformeista

     Aihe on niin vakava, ettei tässä yhteydessä kannata käyttää sote-sanaa, josta on tullut tuntemattomaksi hiertynyt tukki jolkottelemassa kaiken nielevään meren syvyyksiin. Ainut, jota voidaan turmiollisuudessaan verrata tähän, on maakuntahallinto. Tämän tuhlari-veljespari syntyi Keskustan ja Kokoomuksen kaikkien aikojen poliittisen lehmänkaupan tuloksensa. Jos kansalaiset tietäisivät tästä lehmänkaupasta karut tosiasiat, heidän pitäisi suuttua enemmän, kuin nyt ovat suuttuneet.      Ennen kuin edetään syvemmälle, otetaan esille yleisesti hyväksyttyjä asiantuntijuuden ja politiikan määrittelyjä.      Yleisesti on tunnustettua, että asiantuntijuuden yleisiä ehtoja ovat soveltaa teoreettista tietoa, toimia oikein työmarkkinoilla, organisoida ja ohjata oikein toimintaansa, hallinta sosiaalisia vuorovaikutustilanteita ja orientoitua tulevaisuuteen. Kaikkeen asiantuntijuuteen kuuluu kyky hankkia tietoa ja arvioida omaa ...

1545. Kun tunnesiteet ovat poikki, ei asiaa ministeriksi

     Jos ministerikandidaatti tietää olevansa aina oikeassa siksi, että muut ovat väärässä, niin luottamusvetoiseen toimintaan on huonot mahdollisuudet.      Aitoa luottamusta ei saa äänestämällä. Vuosi 1980 oli kuitenkin merkillinen. Silloin Turun kesässä keskustan puoluekokouksessa rentoon rantapaitaan pukeutunut Matti Vanhanen taputti seisaaltaan hurjasti Paavo Väyrysen valinalle puheenjohtajaksi. Se on varmaa, että luottamus tuli 16 äänen erolla Johannes Virolaiseen.      Vuonna 2007 Väyrynen vaati pääsyä Vanhasen II hallitukseen ja tulikin nimitetyksi ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi.      Nyt tilanne on toinen. Sipilällä ei liene henkilökohtaisia tunnesiteitä keskustan lähimenneisyyteen eikä ehkä ei koko aatteeseenkaan. Ja muutoinkin hän näyttää suhtautuvan ongelmien ratkaisemiseen pragmaattisesti. Tuskin hän kuitenkaan 12 ministerillä selviää. Sipilän mukaan ministereiksi on 40 henkilön jono. Paavo Vä...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *