Tämä vaara on olemassa Orpon suunnittelemassa tuottavuuden kohottamisessa 21 hyvinvointikeskuksissa noin 6 miljardin euron tuottavuushyötyjen saavuttamiseksi. Siis jokaisen keskuksen on suunniteltava ja valvottava hoito- ja apuprosessinsa, hankintansa, hoitoon liittyvien tarvikkeiden ja henkilökuntansa sekä toimitilojen käyttönsä, ergiansa, olemattoman ict:nsä, tukipalvelunsa sekä kuljetuksensa, varallaolonsa siten, että rahaa kuluu mahdollisimman vähän. Tämä onnistuu vain, jos hoitomenot arvioidaan esimerkiksi kuudeksi vuodeksi eteen päin 120 miljardiksi euroksi. Tällöin on ehkä mahdollista säästä kuusi miljardia euroa. Ainut järkevä tapa kohottaa aluksi tuottavuutta on supistaa alueiden määrä alle kymmeneen. Sillä tavalla katoaisi sataja esimiestason virkoja ja sen lisäksi kerrankin voitaisiin syystä puhua suuruuden ekonomian tuottamista hyödyistä. PS. Monelle on jäänyt epäselväksi, mikä on hyvinvointialueen keskusyksikkö ja mitä se tekee. Mitä suurin ja hartain toive on,...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)