Vanhan viisauden mukaan ihminen kurottaa kohti merkitystä. Niin kurottaa myös keskusta Sipilän johdolla. Väitetään, että ensin oli henki ja sen jälkeen aine. Mutta jo Linna kirjoitti, että ensin suo ja sen jälkeen kuokkaa ja Jussi. Tätä järjestystä todistaa myös neurobiologia. Aivotoiminta on molekyylien välistä prosessia ja hengellä siinä on sivurooli. Nyt aineen ja hengen välinen ero on kansainväliset 20-40 prosenttia. Se on tuottajahintojen osuus elintarvikkeiden kuluttajahinnoista. Tämä yksityiskohta voidaan jättää sivuun suuremman kysymyksen edessä. Miksi markkinavoimien päähän takoma kilpailu ei päde maataloudessa? Siksi että OECD-maissa on valtava valtion tukema elintarviketuotanto, joka ei pysty tukien takia kunnolliseen tuotekehittelyyn ja kilpailuun. Suomessa paljon korostettu elintarviketuotannon omavaraisuus kansainvälisten tutkimusten mukaan lisää vain tehottomuutta. Kaik...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)