Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Isis merkityt tekstit.


2638. Talebanit pyrkii Afganistan tukikohtana luomaan shiia-akselin Iranista Välimerelle

Yhdysvaltojen Afganistanin retki ei ollut sota vain taistelu terrorismia vastaan, vaan tavoitteena oli heikentää Afganistanin strategista asemaa invaasio porttina Välimerelle ja Intian valtamerelle. Pelkona on, että muut alueen maat käyttäisivät maata astinlautana pääsynä suurille merialueille. Iranilainen kenraali Suleimani oli sukkuloinut jo vuosia kuin elokuvan Arabian Lawrence sankari ympäri Lähi-Idän maita. Suleimani oli karismaattinen esiintyjä ja taitava verkostojen luoja. Hän oli Qatarin sodan sankari ja järjesteli ohjusiskuja tankkereihin. Kenraali kierteli pitkin sodassa hävinnyttä Irania suhmuroimalla maan instituutioiden johtopaikoille shiialaisia irakimielisiä napamiehiä. Irakin valtiota ei käytännössä enää olut. Suleimani sai osin toteutettua suunnitelmansa luoda shiialainen akseli Irakista Välimerelle. Suleimani kuoli yhdysvaltalaisten pommi-iskussa 2020. Afganistania hallitsee nyt talibanit. Nälän hädän lisäksi maata uhkaa julma sharialaki, vaikka talibanien johto toi...

2353. Ministeri Haaviston syyni peruslakivaliokunnassa on tarpeetonta

     Kansainväliset ja oman säädökset luovat perustaa al-Holin leirin pakolaisten  tuonnille Suomeen, mutta niissä on eri suuntiin tuomiseen vaikuttavia tekijöitä, ja niinpä esimerkiksi Suomen lainsäädäntö koskee pääsääntöisesti vain Suomen maaperää. Asiaa vaikeutta se, että alueella vaikuttavalla kurdihallinnolla ei ole kansainvälistä. tunnustettua toimivaltaa, mutta siitä huolimatta sitä on syytä kuulla ja sen kanssa yhteistyötä tehdä. Myös säädökset jossain tilanteessa saattavat antaa perustaa tukinnalle, että Suomella on velvollisuus tuoda ihmisiä leiriltä Suomeen. Tämä koskenee vain harvoja tapauksia.      Nyt on siis päätetty, että ainakin lapsia tuodaan. Epäselvää on millaisia lapsia ei tuoda. Orpouskaan ei välttämättä riitä perustaksi tuonnille, sillä esimerkiksi ikä ja äidin tahto voivat vaikuttaa tuontiin. Sairaudet voivat kumota edellä mainitut rajoitukset. Lapsien tuontien harkinnassa on huomioita myös, millaiseen perherakenteeseen lapsi ...

2352. Al-Holin leirin oikeamieliset hyväntekijät

      A l-Holin leirillä on 70 tuhatta vankia, etupäässä syyrialaia. Leirin suljetussa osassa on 11000 isisnaista ja lapsia 50 eri maasta. Eniten siellä heitä on Ranskasta, Sakasta ja Britanniasta. Naisista osa on Iisin vaimoja, jalkavaimoja ja osa orjan asemassa. Voidaan vain epäillä, millainen on joidenkin   jesidinaisten kohtalo leirillä. Dokumentin mukaan leirillä on bordelli.      Suljetulla leiriä vallitsee kova kuri, jonka ylläpitäjinä toimivat myös kovan linjan isisnaiset. Niinpä leirillä liikkuu kovan linjan isisvaimoja moraalinvalvojiana pitämässä kuria epäuskoisille ja propagoimassa uuden kalifaatin nousua. Isiksen propagandaa levitetään myös näyttöpääteiden videopätkillä kuvia hirmuteoista ja julmuuksista sekä sarialaisn seurauksista Näyttää selvätä, että kovan linjan isistaistelijat ja –naiset pyrkivät elvyttämään leirioloissakin isisaatettaa ja uuden kalifaatin syntymistä.     Osa suljetun leirin naista kiertelee totuutta kert...

2032. Lähihistoria ei tunne Aleppon kaltaista suurkaupungin valtaustilannetta

      Gallipolin taistelluissa 1915 vastakkain olivat ottomaanit ja länsiliittoutuma Britannian johdolla. Taistelu oli ensimmäisen maailmansodan raain. Kummallakin osapuolella kaatui puoli miljoonaa ihmistä. Se päättyi ratkaisemattomaan kummankin puolen uupuessa henkihieveriin. Varsinainen kaupunkisota se ei olut vaan kamppailu alueesta. Leningradin piiritys alkoi syksyllä 1941 ja päättyi 1944 noin 700000 kaupunkilaisen näivettymiseen hengiltä. Stalingradin piirityksessä kaatui 200000 saksalaista ja sama suuruusluokka venäläisiä. Toisessa Tsetsenian sodassa vuonna 2000 Venäjä valtasi kovokouraisesti 40000 asukkaan Grozneyn, joka puolustautui loppuun saakka.      Aleppossa kyse on puhtaasta Venäjän omalaatuisesta valtapoliittisesta voimannäytöksestä vieraalla maaperällä. Venäjä haluaa osoittaa muulle maailmalle, että tällainen maa me olemme ja tällainen arvopohja meillä, kun palautamme maailman takaisin kaksinapaiseksi valtajärjestelmäks...

1802. Konflikteissa ja pakomatkoilla vammautuneet

     Arkistojen avautuminen ja uusi digitekniikka ovat tuoneet televisioruutuihin maailman sotien strategiat ja kammottavat juoksuhaudat. Tarkoituksena oli voittaa sota. Haavoittuneita ja kuolleita tuli sivutuotteina.      Nyt asiat näyttävät olevan tosisin. Kyse ei ole siitä, etteikö sotakalusto riittäisi tuhoamaan vihollista täysin, vaan halutaan aiheuttaa mahdollisimman tarkoin harkittuja ja suunniteltuja erilaisia vahinkoja ja kauhuja. Syyrian sodan ja Isisin terrorismin hirmuteot välittyvät kauhukuvina koko maailmalle aiheuttaen ihmisille henkisiä ja fyysisiä vammoja. Sotia siellä jossain ei enää ole, vaan paikalliset sodat lonkerotuvat ja leimuavat hirmutöiden iskuna ei maanosiin, viimeisimpänä Jakartaan.  Kuvaavaa on, että Syyrian sota saa voimansa ulkopuolisilta sponsoreilta ( http://www.hs.fi/aihe/syyriansisallissota/ ).      Turkki ei aikoinaan halunnut mennä puolustamaan Kobaneen, koska se olisi au...

1671. Russia, Syria, USA

     Venäjällä on ohut YK:n mandaatti tehdä Syyriassa ilmaiskuja ISIS:ta vastaan. Tätä maa käytti heti jo viikon alussa väittäen pommittaneensa isis-joukkoja, ilmoittamatta USA:lle mitään. Tätä on laajalti paheksuttu.      Ylen tiistain ajankohtaisohjelmassa Syyrian edustaja eräiden muiden asiantuntijoiden tavoin epäili kohteena olevan Syyrian opposition joukkoja ja jopa siviilejä. Venäjällä tuntuukin olevankin omituinen kiire osoittaa voimaansa Syyriassa.      Hyökkäyskynnystä madaltavana tekijänä varmaakin on se, että Neuvostoliitto-Venäjä akseli ja     Syyria eivät ole katkaisseet väljään kuten esimerkiksi Egypti. Putinin mukaan Bashar al Assad olisi pyytänyt Venäjältä sotilaallista apua.      Intoa ilmaiskuihin lisäävät Venäjän intressit tavalla tai toisella nousta maailmanpolitiikan voimakeskiöön, missä se näkee yhtenä keinona sotilaallisen tuen lisäämisen Assadille ja kaikenlaiset Venäjän sotaväkio...

1656. Ensi vuonna Suomeen 100000 uutta turvapaikanhakijaa

     Sisäministeriön epävirallisten arvioiden mukaan Suomeen saattaa tulla ensi vuonna yli sata tuhatta turvapakan hakijaa. Näin suuren määrän edessä kenenkään ei kuitenkaan tarvitse alkaa harjoitella itsetukiskelua tuomio päivän edessä eikä langeta mielentilaan, joka muistuttaa huonoa omatuntoa.      Tunnetusti viime kuukausina räjähtänyt pakolaisinvaasio Eurooppaan johtuu siitä, että pakolasivirojen esisijaisina pidikkeinä länteen toimineet maat, kuten Libanon ja Turkki sekä Kreikan saaret ovat tupaten täynnä pakolaisia. Puskurit, maljat ovat vuotaneet yli äyräiden.      Myös monnissa maissa, kuten Syyriassa ja Afganistanissa, pitkään ja toivottamattomalta näyttävät vainot ja tappamiset ovat saanet ihmiset tekemään lopulliset päätökset maistaan lähtemiseki. Ihmiset ovat katsoneet, että jos ei nyt, niin ei koskaan. Tämä koskee myös Irakia ja osaa Afrikan maita, kuten Somaliaa, Kongoa ja Sudania..      Erityisesti...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *