Elämässä tulee hetkiä, jolloin tietää, että kohta alkaa tapahtua. Näin oli varmaankin silloin, kun vihreiden puheenjohtajalle Ville Niinistölle koitti hetki määrätietoisesti luennoida, että Fennovoiman uusin omistajaosakas Migrit Solar Energija on bulvaani. Entinen talousvaliokunnan puheenjohtaja totesi varovasti eilen televisoissa Ylellä, että uusi osakas ei herätä innostusta. Eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Maija-Leena Paavolan mukaan juridinen tosiasia on, että kotimaisuusaste määritellään rakennusluvan harkinta-aikana eli omistuspohja voi vielä muuttua. Saatujen virallisten merkintöjen mukaan Fortum OYj on sijoittanut noin 10 miljardia euroa Belgian rahoitusyhtiöihinsä, joissa työskentelee keskimäärin 0.8 henkilöä vuosittain. Fortum OYj siirtäessään näiden sijoitusten velkakirjojen korkotulot Suomeen verohyöty vuosilta 2006 - 2008 on noin 400 miljardia eroa (Yle MOT joulukuu 2014). ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)