Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella deflaatio merkityt tekstit.


2443. Lausumaton fundamentti, kukin pysyköön lestissään

     Kun koin olevani porukkaa, joka ymmärtää, mitä elämä on. Hetken tätä viisautta pohdittuani ajatuskoneeni herpaantui ja päätin alkaa olla taas tavallinen ihminen. Se ei ole helppoa.   Silti paljon vähemmälle on jäänyt henkilön ammattitaidon ja kyvykkyyden huomioon ottaminen laajemmassa ympäristössä. Työyhteisön pohjavirroissa voi madella lausumattomana fundamenttina, että kukin pysyköön lestissään. Tämän fundamentin pintaan nouseminen tukahdutetaan räikeimmissä tapauksissa henkilösuhteisiin perustuvilla ura nousuilla ja lisäpalkkioilla eikä osaamisella ja ammattitaidolla.      Aivan hyvääkin tarkoittavissa esimiesalainen keskusteluissa ei tule aina esille alaisen todellinen osaaminen, vaan vain se osaaminen, jota alaisella on mahdollisuus käyttää annetuissa tehtävissä ja toimenkuvissa. Alaisen täysimääräisten kykyjen hyväksikäytölle ei anneta mahdollisuuksia. Tätä ilmiötä voidaan kutsua osaamisen deflaatioksi. Eli toisessa ympäristössä sillä osa...

1762. Hallitus on kahliutunut omaan liekaansa

      Hallitusohjelmassaan hallitus päätti olla korottamatta veroastetta ja myöhemmin ryhtyi aikeisiin saada aikaan yhteiskuntasopimus kohentamaan kilpailukykyä.      Suomessa yhteiskuntasopimuksen juuret johtavat nuoren pääministerin Esko Ahon vähän osin naiviin oivallukseen 1991 Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleilla yhteiskuntasopimuksesta. Päivän HS:ssä Raimo Sailas osoittaa, kuinka huteralla pohjalla tämä idea oli ja on nytkin ja kuinka se oli vain 1800-luvun aatevirtausten yksi utopia. Missään muissa maissa kuin läpi kommunistisissa maissa vastaavaa ei ole saatu aikaan ja niissäkin pakkovaltaan puettuna.       1990-luvun laman keskeiset ministerit esiintyvät nyt niin, kuin he yksin olisivat nujertaneet laman, Sailaksen ja kumppaneiden kuitenkin tosiasiassa hoidellessa sen, mitä piti silloin tehdä. Mielenkiinnolla odotellaan heidän muistelmiaan.      On osoittautuessa yhä selvemmi...

1760. Näkökulmien mestarit

      Näkökulman valinta vaikuttaa maagisesti kaiken informaation vastaanottamiseen. Näkökulma ei ole mielipide, sillä se syntyy usein jonkun vakaamuksen tai omaksutun käsityksen pohjalta näkökulman ollessa tietoinen valinta muiden vaihtoehtojen joukossa.      Näkökulmien mestari Hotakainen esitti auto-onnettomuutensa seurauksissa eri näkökulmia Luonnon laki teoksessaan. Hotakainen osoitti, että näkökulmat ilman, että ne puetaan lukijoihin vetoavaan ja omassa kontekstissaan hyvin perusteluun sisältöön ja muotoon eivät ole purevia ja ilmaisuvoimaisia.      Toinen suuri näkökulmien mestari Aki Kaurismäki kuvaa elokuvassaan Mies vailla menneisyyttä omalaatuisella intensiivisyydellään ja vähäpuheliaisuudellaan suomalaista hilpeää synkkyyttä. Vaihtoehto Kaurismäen näkökulmalle olisi ollut esimerkiksi kuvata menneisyytön mies räyhäävänä juoppona ja ralleja rallattelevana hulttiona.          ...

1641. Koodari hallitus epäonnistui

     Sipilä astui neuvotteluista tv-kameroiden eteen. - En tiedä mitä sanoisin. Mihin Rinne vastaa. - Ei se haittaa.      Episodi kuvaa hyvin hallituksen työskentelytapaa ja ennen kaikkea demarien sivuun jäämistä hallituksesta. Sipilä voisi aivan hyvin tokaista Rinteelle, että itsepä grillille menitte ja turpiin saitte. Se ilmentää myös demarien odottamista, milloin sudenhetki Sipilän hallitukselle koittaa. Tämä puolen yön jälkeen viriävä tunti tapahtuu viimeistään seuraavien eduskuntavallien aikana. Siihen on enää kolme ja puoli vuotta.      Keskustalaisten on tätä hetkeä miettiessään turhaa ajatella, että haukka voi lentää myös matalalla mutta kana ei milloinkaan korkealla. Poliittisessa kentässä hyvin tiedetään, että vaalien jälkeen kanat voivat muuttua haukoiksi.      Ei tarvitse olla insinööri havaitakseen Sipilän johtamisen olleen yhtä koodatuissa ohjelmasilmukoissa pyörimistä. Ensin oli lyhyt silmukka yhtei...

483. Euro-maat ja EKP:n tehotoimet

EU-maissa kasvu ei näytä lähtevän  käyntiin EKP:n matalan korko- ja inflatiotason politiikasta huolimatta. Euro pysyy kalliina verrattuna dollariin. Vienti ei vedä. Maiden budjettialijäämät ovat suuret ja valtiot velkaisia Kannaitsiko EU:n soveltaa Japanin pääministerin Aben agressiivista rahapoltiikkaa? Maassa on kasvu jäänyt polkemaan vuosikymmeniksi paikoilleen, valtiovelka  on 150 prosenttia BKT:stä ja talous deflaatiossa. Erikoispiirteenä on, että velka on pääosin kotimasta. Nyt on piristystä havaittavissa. Tunnetusti EU on valinnut pääinstrumentiksi  taloudensa oikaisemisessa EKP:n  manageroimat apupaketit, joista Irlanti näyttää selviävän ensimmäisensä. Useiden talousgurujen kommenttien rivien välistä pilkahtele Yhdysvaltain valtti: dollari on  maailman valuutta ja vain Yhdysvalloilla on valta painaa sitä lisää. EKP voisi ottaa tästä nyksyistä agressiivisemmin oppia sen sijaa, että se kuuntelisi joidenkin talousasiantuntijoiden esityksiä euron def...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *