Ei mies tietenkään mene Moskovaan tekemään maiden välistä hyökkäämättömyyssopimusta, mutta hallituksen kaatamiselle hänellä on hyvät motiivit. Asiantuntijalausuntojen mukaan Sote on susi. Viimeisin osoitus tästä on HUS:n asiantuntilääkäreiden lausunto, jonka mukaan kustannukset nousevat ja hoito huononee. Tämä on seurausta, kun umpipoliittinen ja tökerö hanke läiskästään toteuttamaan kansalaisten aitoa hätää sosiaali- ja terveyspalveluistaan. Seuraus on katastrofi, minkä tuntuu ymmärtävän asiantuntijat ja yhä laajeneva kansalaisten joukko. Soini on saavuttanut poliitikkona kaiken, mitä kohtuudella voi mieheltä odottaa. Puoluekokous on edessä kesällä. Hän voi sopivasti ennen kokousta kaataa hallituksen. Soini keksii tähän helposti 10 syytä. Yksi syy on se, että PS ei ole saanut tavoitteitaan läpi nykyhallituksessa. Ei väliä, vaikka PS:llä ei ole kunnon saavutettavaa hallituksessa ollutkaan. Maahanmu...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)