Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella olympialaiset merkityt tekstit.


3371. Keihäs Helanderilta huonoa käytöstä

Suomen keihäsmiehet ovat aina osittaneet solidaarisuutta ja yhteishenkeä kilpailuissa ja niiden ulkopuolella. Nyt Pariisissa nähtiin ikävää käytöstä Keräsen heittäessä oman ennätyksensä yli 85 metriä ja samalla selviytymällä karsinasta itse kilpailuun. Helanderin ilmeet eivät tästä värähtänytkään eikä takapuoli noussut penkiltä Keräsen ennätys heiton jälkeen, vaan mies istui mutrussa suin. Tämä on noloa käyttäytymistä joukkuekaverilta etenkin, kun tässä tilanteessa yleensä kaveri onnittelee pitkän kaaren heittänyttä joukkuekaveria.

2954. Ylen Jälkihiki ei saanut otetta mihinkään asiaan, ei edes ottaa ritolat

Ylen Jälkihiessä Valvio näytti, ettei tykkää hymyilevistä ihmisistä. Niin surkeasti joku oli todennäköisesti häntä aamulla kohdellut. Nyt tätä vaaraa ei ollut, koska Tiitu oli sen näköinen, että kohta pesee ja nauru raikaa ja aamuiset läksytykset ovat vain unien houreita. Tiitu yllätti ja katseli Raitiota ja ajatteli. -Hän näyttää onnelliselta. -Lapset ovat varmaakin lähteneet aamulla hyvillä mieli kouluun. Äkkiä Tiiu tunsi, kuinka häntä saataisi alkaa hymyilyttä Kanervan totisuus tämän kertoessa kyseenalaisia yksityiskohtia Ville Ritolasta. Hän ajatteli. -Ritolasta ei ole jäänyt mieleen yhtään voittoa. On vain hokema ”ottaa ritolat. Niinpä Tiitu tekeytyen uskonnon opettajan kaltaiseksi ja kysäisi. -Monako kuppia kallistetaan kun otetaan ritolat. Kanerva selasi sisäistä ikävuosiensa kalenteria otteen saamiseksi ritolat kysymykseen. Vastaus ei saisi asettaa Tiitua huonoon asemaan huhuissa, että hän hakeutumassa korkeaan asemaan Kongon salibandyssä. Mutta tämähän on vain huhu, hätkähti K...

2675. Katso kuuta eikä sormea

Ylen Jälkihiki on turhaa toistelua muiden hikien rinnalla. Harvoin se on hyvä ja sitä useammin liian toteava. Sen pitäisi ensi töikseen selvittää, mihin käytetään urheilun 150 miljoonan euron tuki. Urheilujohtajien lähes kymppitonnin palkoille pitäisi löytyä enemmän vastinetta tälle summalle. On ikävä, kun suurin osa tuesta mene kiinteistöjen ylläpitoon ja palkkoihin.  Tämän asian selvittämiseksi tarvittaisiin Kai Kortteen tasoista oikeuskansleria. Aamun Jälkihiki oli tasapaksua pakinaa noudattaen sairaan miehen sydän käyrää. Väillä sen vire teki pienen huipun, mutta sen jälkeen se oli sairaan miehen ryppyilevän viivakäyrän räpellystä. EM uintikisat ilman mitaleja saivat ansaitsematonta kiitosta. No kelluihan Suomi siellä pisteittä pinnalla. Pelaamisesta kieltäytymisestä jääkiekon maalivahtia käsiteltiin silkki hanskoin, mikä ansaitsee kiitosta. Pitää muista, että pelaaminen perustuu vapaehtoisuuteen ja kaiken lisäksi Kari Tiitu tunsi Anni Keisalan, joka on hyvän tuuraaja Noora Rät...

2619. Kun kolikko arkkuun kilahtaa, tehokkuus suohon simahtaa

Suomen urheilu pomot Salonen ja Lehtimäki sekä kommentaattori Tuomas Rajan yhdessä erikseen pitivät Suomen olympia menestyksestä hyvänä. Suomella oli edustus monessa lajissa ja suuri hyvähenkinen joukkue, jonka jäsenistä moni ylitti tavoitteensa. Onko tämä riittävää? On totta, että monet edustajamme ylsivät melkein parhaan tasonsa alareunaan.  Ei ole mitään syytä arvostella olympia edustajiamme huonosta menestymisestä tai heidän saavutuksiaan aliarvioida kisoissa. Pomot totesivat, että seuraavissa kisoissa maallamme on mahdollisuus saada vieläkin suurempi joukkue. He ilmeisesti tarkoittivat, että maallamme on nykyistä enemmän kansainvälisesti kovan tason urheilijoita. Se on hyvä tavoite. Pohjoismaisiin maihin verrattuna menestyksemme oli vaatimaton muiden saadessa kolmesta neljään kultamitalia ja kymmenkunta mitalia maata kohden. Näin verrattuna maamme taso on heikko. Kun entinen valmentaja nostetaan huippu-urheilun yksikön päälliköksi, ei välttämättä saada parasta johtaja lu...

2615. Hän heräsi yhtenä aamuna ja havaitsi olevansa hyödytön

Uuden ajan alkuun saakka eliitti- ja hovipiirit tiesivät, että skandaalit voivat tapahtua milloin ja missä vuorokauden kellon ajassa tahansa. Ihme kyllä sama voi tapahtua nykyajassakin, koska mediaa tykittää tietoa piipun täydeltä vuorokauden kulusta välittämättä. Ennen skandaaleilla oli pitkäkestoiset vaikutukset niiden pysyessä ajan pinnalla rajallisen ja kankean sanan levittämiskeinojen takia, jolloin ei myöskään juuri ollut kilpailevia skandaaleja vastuksena. Myös skandaalien kasvualusta oli ennen nykyistä pienempi, mikä torppasi niiden laajuutta. Nyt skandaalit tapatuvat median välittämiä yötä päivää ja kaikilta elämisen alueilta. Ihme miksei niitä tapahdu eläin kunnassa paitsi ravi- ja koiran juoksukilpailuissa. Urheilu laidasta laittaan on varsinainen skandaalien synnin pesä. Yhdysvaltalaisen naisvoimistelijan vähän löysempi tahti olympia kisoissa ehti saada jo skandaalimaisia piirteitä, kunnes nainen päätti jatkaa kilpailuaan. Nyt meidän rakastama heittolaji urheilija on ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *