Diktaattorista monelle tulee ensimmäisenä mieleen mahtavasti kullatussa tuolissaan pullisteleva hymytön tyyppi. Hän esiintyy lähes poikkeuksetta kimaltelevassa uniformussa tai torilla kansanpuvussa korostaakseen maanläheisiä alkujuuriaan, mutta toistellee ympäristölleen, että pitää nuolaista ennen kuin tipahtaa. Kotidiktaattori on kevyempi ja myös yleisempi versio tappajadiktaattorista. Tappaja diktaattoria on usein kiusattu lapsuudessaan, mihin hän vastannut väkivallalla. Siitä on tullut hänelle yhä raivokkaampi käyttäytymiskoodi, jota hän myös käyttää diktaattoriksi nousemisessa että valtansa yllä pidossa. Ennen nousuaan valtaan hän taistellut tai ainakin kertoo taistelleensa sankarillisesti jotain pahaa vastaan, mihin kansa voi saamaistua. Siitä alkaa hänen myyttinen tarinansa. Siitä alkaa myös diktaattorin eläminen. Viisas diktaattori sen jälkeen hän on eliminoinut vastustajansa ja esipelotellut eliitin, hän käynnis...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)