Juha Sipilä puhui hiljattain vakavilla kasvoilla Kollajan altaan rakentamisen puolesta. V. Niinistön mielestä tällainen puhe asettaa meidät hölmölaisten asemaan. Ilmeisesti Pohjolan Voimalla on edelleenkin suuri intressi ja valmius rakentaa Kollajan allas. Osa paikallisista kannattaa ja osa vastusta hanketta. Loputkin Iijoen lohikannasta kuulemma tuhoutuisi ja samalla matkailulle aiheutuisi verisiä tappioita. Talvivaaran toiminta on konkurssissa. Väki uhkaa häipyä pyörittämästä malmikasojen jatkojalostamista. Koko Pohjois-Suomen kaivosboomi rakoilee. Työpaikkoja pitäisi luoda. On kulkemista hölmöläisten metsässä, jos kuvitellaan Kollajan rakentamisen nopeaan työllistämiseen. Nykyisen koskien suojelulain voimassa ollessa ja hitaassa lupaprosessissa aikaa voi tärvääntyä 5-10 vuotta. Natura 2000 tarjoaa oman vastuksensa rakentamiselle. ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)