Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ystävä merkityt tekstit.


3349. Kokemukseni hänestä on kuin pitkä raatelujälki

Joskus sattuu monen kohdalle elämässä jokin ikävä tyyppi. Typpi ei ole varmaankaan oikea sana, mutta ehkä se tarkentuu, kun kerron minun kohdalleni sattuneen kelmin. Siihen aikaan olin nuori vaatimattomista oloissa elävä introvertti poika, joka oli kutenkin hyvin kiinnostunut yleisurheilemaan, mutta huono ajamaan omia asioitaan. Kunta oli palkannut urheiluasioita hoitamaan liikuntasihteerin. Kun tapasin hänet ensi kertaa urheilukentällä moukarinheitto harjoituksissani, mies vaikutti kunnon kaverilta. Neuvoa hän ei pystynyt minua lainakan moukarin tekniikassa, mutta eihän hallinto ihmiseltä tällaista voi edellyttääkään.  Vaikeudet alkoivat naapurinkuntiin suuntautuneista kilpailumatkoista, kun piti matkan jälkeen päin hakea häneltä matkarahat. Siinä tapahtui jotain käsittämätöntä. Kun menin hänen toimistoonsa kuittaamaan rahoja, siellä aina oli sama toinen henkilö. Liikuntasihteeri kirjoitti kuitin, jonka hän pyysi allekirjoittamaan ja sanoi lopuksi, että sinähän olet jo sa...

2201. Kun mikään ei kiinnosta

     Kuka tahansa voi vaipua tällaiseen mielentilaan, jossa mikään ei kiinnosta. Jos siihen putoaa nopeasti, siihen löytyy yleensä syy. Ikävä tapahtuma lähipiirissä tai työelämässä saa ihmisen kyllästymään ja olla tarttumatta mihinkään ponnistelua vaativaan tehtävään. Tämä yleensä korjautuu, kun tapahtumasta kuluu aika ja mieli vapautuu ikävän tapahtuman vaikutuksista uusiin asioihin.      Tilanne on toinen, kun ihminen vaipuu vähitellen olotilaan, jossa mikään ei kiinnosta, ei työ, toiset ihmiset, matkustelu, vapaa-aika, ei mikään.      Kuvatusta tilasta voi päästä irti kotikutoisin keinoin ilman ulkopuolista ammattiapua.      Ensimmäinen askel on, että pysyy kiinni lähiomaisten tai lähipiirin askareissa oleskelemalla niissä vain mukana ilman mitään roolia tai päämäärää. Tämä estää eristymisen muista, mikä on hyvin vaarallinen tie ja saattaa johtaa enemmän tai vähemmän omiin ajatuksiin vaipumiseen. Täytyy huomata, ettei se ...

2147. Mieli on kirkkaampi, kun omistaa vähemmän

     Runsas rahamäärä tekee varmaankin monet onnelliseksi. Näin ylennä ajatellaan. Muutamia varauksia voidaan kuitenkin esittää.      Ensimmäinen ja suurin syy siihen, ettei rahan paljous tuo aina onnea on ihminen itse. Hän saattaa ulkokohtaisesti luetella helposti lukusia tekijöitä, joita rahalla saa kuten matkustaminen, luksus asunnoissa asuminen, makea huvielämä, kuuluisat ystävät jne. Ongelma on, että hän ehkä haluaa vielä enemmän rahaa kuin hänellä sitä on. Hän voi myös pelätä rajojen hupenemista ja pahimmassa tapauksessa omaisuutensa jatkuvaa rapistumista sen kalliista huoltamisesta huolimatta. Hän saattaa myös jatkuvasti puntaroida, onko tuo ja tuo ystävä luotettava, onko hän todellinen ystävä. Tämä epäluottamuksen ja luottamuksen jatkuva edes takainen huopaamien voi tehdä hänestä neorootikon ja viedä hänet lopulta hulluuden rajoille. Jos hän tämän lisäksi on sijoittanut suuria summia pörssiin, hän ei voi olla pois viittä minuuttia kauemmin kurssisi...

1890. Ystävän pettämä

      Ystävyys voi syntyä monella tavalla, sattumalla tai loogisen elämän kulun seurauksena. Vaikka sanat ja mielipiteet sopivat yhteen ystävyyttä ei välttämättä synny. Molemmin puolista lähes taianomainen tunnelma jää tulematta.      Ystävyys muodostuu pienistä eleistä, tavoista, ilmeistä, kokemisesta, tunnelmista, hetkistä. Ne kurovat kasaan hentoja sanattomia sopimuksista yhdistämään osapuolia. Henkilön toisella ystävällä näiden sopimusten rakenne voi poiketa. Sopimukset vääntävät aivot kuitenkin saman tuntuisuuden aalloille.     Joskus sanattomat sopimukset koskevat vain tietyssä hetkellisessä roolissa toimimista kuten kalastus- tai lintubongariystävänä.     Ystävyydessä ei tarvitse olla vastavuoroisuutta kuten kaveruudessa. Paras tapa tunnistaa ystävyys ei ole luottamus, vaan tunne, että voi puhua toiselle ilman suurempaa kontrollia ja sanojensa vahdintaa. Luottamus seuraa perässä.    ...

1864. Ystävyyden syntyminen

     Ystävyys voi syntyä monella tavalla, sattumalla tai loogisen elämän kulun seurauksena. Vaikka sanat ja mielipiteet sopivat yhteen ystävyyttä ei välttämättä synny. Molemmin puolista lähes taianomainen tunnelma jää tulematta.      Ystävyys muodostuu pienistä eleistä, tavoista, ilmeistä, kokemisesta, tunnelmista, hetkistä. Ne kurovat kasaan hentoja sanattomia sopimuksista yhdistämään osapuolia. Henkilön toisella ystävällä näiden sopimusten rakenne voi poiketa. Sopimukset vääntävät aivot kuitenkin saman tuntuisuuden aalloille.      Joskus sanattomat sopimukset koskevat vain tietyissä hetkellisessä rooleissa toimimista kuten kalastus- tai lintujen bongariystävänä.      Ystävyydessä ei tarvitse olla vastavuoroisuutta kuten kaveruudessa. Paras tapa tunnistaa ystävyys ei ole luottamus, vaan tunne, että voi puhua toiselle ilman suurempaa kontrollia ja sanojensa vahdintaa. Luottamus seuraa perässä...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *