Helsingin kaupungin johtajaa Vapaavuorta on moitittu ohijohtamisesta, ajoittaisesta aggressiivisesta leadershipista ja pikkuasioihin puuttumisesta. Ohjelmassa esiintyneet apulaispormestarit antoivat palautetta lähinnä puoluekannan mukaan. Keskusteluun oli saatu enemmän syvyyttä, jos siinä oli aluksi esitetty pelkistetysti ylimmän johdon johtamiskaavio ilman valtuustoa ja hallitusta. Eräin osin Vapaavuori kiisti ohijohtamisen antaen ymmärtää sen olevan oisin tahallista asioihin vauhtiin panemista. Kaaviosta oli Makkosen olisi ollut kysyä, kuin alas Vapaavuori johtamishierarkia puuttuu. Ohijohtamisessaan joskus sattuvan kiivastumisensa hän selitti intohimollaan työtään kohtaan ja Helsingin parasta ajamisellaan. Tämä hänen motiivinsa toistui tentissä useaan kertaan. Tiedonkulussa on ollut ongelmia ja parantamisen varaa, hän totes. Ei sovi epäillä Vapaavuoren antautumista työlleen. Voin sen todistaa työskennellessäni oikeusm...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)