Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella soivuus merkityt tekstit.


2294. Trumpin valinnasta on rekrytointifirmoille paljon opittavaa

     Ennen valintaansa ja vaalitaistelun viimeisten kuukausien aikana valtaosa eurooppalaista kadunihmisistä ja myös asiantuntijoista pitivät Trumpin sopivuutta presidentiksi hyvin kyseenalaisena, jopa katastrofaalisena koko maailmalle. Kieltämättä hänen puheensa ja twiittinsä poikkesivat presidenttiehdokkaan tavanomaisesta kielenkäytöstä, joten epäilijöiden näkemykselle oli katetta.      Trump on kuitenkin osoittautunut kykeneväksi presidentiksi omintakeisilla vahvuuksillaan. Hän ajassa kiinni hyödyntämällä nopeatempoisia twiittejään ja ottamalla kantaa aluksi ylimitoitetuilla lausunnoilla, joita myöhemmin sopivassa tilanteessa lieventää tai sopimalla tai aikomalla sopia riidan vastapuolen kanssa. Kaiken kaikkiaan hän on jatkuvasti edeltäjiään enemmän esillä julkisuudessa mielipiteineen ja aikeineen.      Tämä profiili vastaa hyvin Amerikkaa suurenna kihisevänä projektina, joka poreilee jatkuvasti uusia innovaatiota ja tuotteita. Talous on...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *