Aiheesta löytyy googlaamalla kymmeniä oppi- tai ohjekirjoja. Hyödyllistä teoreettista tietoa tuntuukin löytyvän yllin kyllin. Ehkäpä siksi onkin tarpeen kertoa aiheesta käytännön näkökulmasta tosiesimerkin avulla. Tässä oma caseni.      Minut kutsuttiin erääseen koulutusyritykseen kouluttajaksi. Toimenkuva vähän epäselväksi, koska en oikein kiinnostunut tarjouksesta ja toisaalta nykyinen työnantajani halusi säilyttää työsuhteeni heillä. Niinpä en uskonut meneväni koulutusyritykseen, mutta tilanne kehittyi must-tilanteeksi ja menin yritykseen.      Pohdittuani sitten uudessa työpaikassa tuttujen eräiden työkavereiden kanssa muutaman viikon, mitä oikeasti alkaisimme tehdä, päätimme ryhtyä konsultoimaan valtion uuden budjetointijärjestelmän sisäänajoa virastoihin. Mutta mitä ja miten me maallikot konsulteeraisimme.      Ei auttanut muuta kuin koota käytettävissä olevat viisaimman näköiset miehet ja naiset kasaan. Lopu...

     P akostakin jouduin portinvartijarooliin arvioimaan, kuka olisi sopivin mitäkin toimeksiantoa tekemään. Se, että ryhmässä oli erilaisia henkilöitä, jotka poikkesivat tiedoiltaan ja taidoiltaan tosistaan, ei ollut mikään ratkaiseva puute, sillä heille löytyi erilaisia rooleja ryhmässä. Toiset olivat hyviä taustaselvittelijöitä, toiset koulutuksen järjestäjiä, toiset työparin toisena osapuolena, toiset raportoijia ja toiset hyviä nopeasti muuttuvissa konsultointitilanteissa.      Tietyn tason eheyden ylläpitäminen ja tiedonkulku vaativat jatkuvaa ponnistelua. Maanantaipalaveri ei riittänyt tähän. Ryhmän ehdotuksesta järjestimme työnohjauskokoukset pätevän vetäjän johdolla kerran viikossa työajan päättyessä. Ennen kaikkea ryhmäjumppa, kuten ohjelmaa kutsuimme, muodostui monelle vapauttavaksi uusia lähteitä avaavaksi prosessiksi. Se antoi konsultointiin uusia työkaluja ja opetti meitä tuntemaan paremmin toisemme lisäten luottamusta välillämme. Näin aina...

     Asia on monitahoinen, toisille jopa epäuskottava. Ehkä onkin tarpeen kertoa tosiesimerkki.      Minut kutsuttiin erääseen koulutusyritykseen kouluttajaksi. Toimenkuva jäi vähän epäselväksi, koska nykyinen työnantajani halusi viimeiseen asti säilyttää työsuhteeni heillä. En uskonut meneväni koulutusyritykseen.      Pohdittuani sitten uudessa työpaikassa tuttujen työkavereiden kanssa muutaman viikon, mitä oikeasti alkaisimme tehdä, päätimme ryhtyä konsultoimaan valtion uuden budjetointijärjestelmän sisäänajoa virastoihin. Mutta mitä ja miten me maallikot konsulteeraisimme?      Ei auttanut muuta kuin koota viisaimman näköiset miehet ja naiset kasaan. Loput piti hankkia ulkopuolelta. Noin kymmen henkilön ryhmä oli hetkessä ymmällään kokoushuoneessa. Minut valtuutettiin toimimaan edusmiehenä. Innokkaimmat olivat siltä istumalta valmiit lähtemään opettamaan hallintoa. Viisaimmat estelivät.      Lopul...

     Pakostakin jouduin portinvartijarooliin arvioimaan, kuka olisi sopivin mitäkin toimeksiantoa tekemään. Se, että ryhmässä oli erilaisia henkilöitä, jotka poikkesivat tiedoiltaan ja taidoiltaan tosistaan, ei ollut mikään ratkaiseva puute, sillä heille löytyi erilaisia rooleja ryhmässä. Toiset olivat hyviä taustaselvittelijöitä, toiset koulutuksen järjestäjiä, toiset työparin toisena osapuolena, toiset raportoijia ja toiset hyviä nopeasti muuttuvissa konsultointitilanteissa.      Tietyn tason eheyden ylläpitäminen ja tiedonkulku vaativat jatkuvaa ponnistelua. Maanantaipalaveri ei riittänyt tähän. Ryhmän ehdotuksesta järjestimme työnohjauskokoukset pätevän vetäjän johdolla kerran viikossa työajan päättyessä. Ennen kaikkea ryhmäjumppa, kuten ohjelmaa kutsuimme, muodostui monelle vapauttavaksi uusia lähteitä avaavaksi prosessiksi. Se antoi konsultointiin uusia työkaluja ja opetti meitä tuntemaan paremmin toisemme lisäten luottamusta välillämme. Nä...

Pakostakin jouduin portinvartijarooliin arvioimaan, kuka olisi sopivin mitäkin toimeksiantoa tekemään. Se, että Tupa-ryhmässä oli erilaisia henkilöitä, jotka poikkesivat tiedoiltaan ja taidoiltaan tosistaan, ei ollut mikään ratkaiseva puute, sillä heille löytyi erilaisia rooleja ryhmässä. Toiset olivat hyviä taustaselvittelijöitä, toiset koulutuksen järjestäjiä, toiset työparin toisena osapuolena, toiset raportoijia ja toiset hyviä nopeasti muuttuvissa konsultointitilanteissa. Tietyn tason eheyden ylläpitäminen ja tiedonkulku vaativat jatkuvaa ponnistelua. Maanantaipalaveri ei riittänyt tähän. Villikan ehdotuksesta järjestimme työnohjauskokoukset Lauri Salosen johdolla kerran viikossa työajan päättyessä. Ennen kaikkea tupajumppa, kuten ohjelmaa kutsuimme, muodostui monelle vapauttavaksi uusia lähteitä avaavaksi prosessiksi. Se antoi konsultointiin uusia työkaluja ja opetti meitä tuntemaan paremmin toisemme lisäten luottamusta välillämme. Näin ainakin uskottelin itselleni. Sen ka...