Joillekin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi (palauteettn antajaksi) voi kehittyä toinen minä. Kun on katsellut ja kuunnellut eräiden poiliitikkojen esiitymisiä, tällainen taito heillä on varsin vaatimattomasti kehittynyt. Veäläinen bassolaulaja Fjodor Saljapin totesi asiasta näin: ”Lavalla on aina kaksi Saljapinia; ensimmäinen kontrolloi ja toinnen laulaa.” Saljapin jatkoi muistelmissaan, että hänen laulun opettaja oli opettanut häntä käyttämään itseään omana kontrolloijanaan. Saljapin korosti, että järjestys on tärkeä: ensin konrollointi ja ssitten laulaminen. Toivoisi, että nykyisn muotiiin tulleet politiikkojen puheenopettajat korostasivat myös Saljapinin laulun opettajan tavoin kotrollia puheisiin ja esiintymisii, ettei lavalta karkaile typeryykksiä. Ainakin siinä määrin opetusta, ettei pelkästään laulettaisi.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)