Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella IBM merkityt tekstit.


441. Fatkoja julkisen sektorin ict-hajaannuksesta

1970-luvulla IBM oli kova sana koneissa ja ohjelmissa ja sen lobbaus ja tarjoulu oli hurjaa. 1980-luvulla VM:n atk-toimiston kontrolli it-laiteisiin lakkautettiin, minkä seurauksena virastot saivat hankkia vapaasti ohjelmistoja ja koneita. Valtionhallinnon tietokokeskus VTKK eli kukoistuskauttaan puitesopimuksineen ja pyristeli markkinajohtajaksi kansallisissa järjestelmissä., mm Teko-tekstinkäsitely 1990-luvullaVTKK lopetetiin ja syntyi TIETO OY. Samaan aikaan ict-sovellutuksia alettiin rustaamaan kaikkialla hallinossa ilman mitään koordiinaatiota. Ei ollut tahoa, joka olisi vahtinut kehitystä. 1990-luvulla aloitettu tulosohjaus ja kuntien vapauttaminen normeista vain kiihdytti hajaantumista. 2000-luvulla kehitystä ei ole saatu kuriin eikä ohjaukseen. Olin itse näissä touhuissa mukana. Kaduttaa kun en käyttänyt asemaani hyväkseni, momenttumiani. Olin v.1992 valtiovarainministeriön kehittämisosasto...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *