Itävalta on valinnut toisen tien sevvyityäkseen lamasta. Maassa työttömyys on alle 5 prosenttia. Suomen pitää seurata samankaltaista tietä. Velkarahaa eitavita,kun Suomen Pankin siirtää taseestaan mijardi euroa ensi vuoden budjettiin infrastruktuurien investointeihin, kuten homekouluhin, rataverkkoon ja teihin. Sipilän esittämän rahaston avulla saadaan toinen merkittävää työntövoima uusien yritysten luomiselle ja menestymiselle. Näissä elvitystoimissa ei velkarahaa tarvita lainkaan. Sipilän esitys on erinomasinen, sillä rahaston siipien suojassa voi syntyä ehkä tuhat uutta menestyvää yritystä. Tässä yhteydessä on turha pelätä paluuta valtiojohtoisuuteen. Rahaston hallinnon ja johdon pitää olla määrätietoinen,ammattitaitoinen,innostava jajohtamipätevä, ei poliitikkovetoinen. Hyviä startuppeja potkitaan ylös ja huonot ulos. Katainen sanoo vain Sipilän esitykselle, että hyvää toteutamme sen vain toisella tavalla. Millä tavalla? TEKEsin luutuneiden kaavojen mukaanko?
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)