Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella nuori merkityt tekstit.


2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

2585. Nuoret rikolliset omaan kuritusvankilaansa

Maassamme on ja ilmeisesti tulee olemaan työttömien ja avointen työpaikkojen kohtaanto-ongelma. Molemmat liikkuvat, mutta ohi kävellään. Toisen lainen ongelma liittyy rikosten rangaistusjärjestelmään. Kovien rangaistuksen täytäntöön pano suju sutjakkaasti hyvän pohjoismaisen mallin mukaan. Pahat rikolliset linnaan. . Ongelmana on lievät rikkomukset kuten pahoinpitelyt, varkaudet, anastamiset, kunnian loukkaukset jne. Niistä tuomitaan sakkoa, ehdonalaista, ehdonalaista ja oheissakkoa. Viimeaikaiset nuorten ja jopa lasten suorittamat jopa tapot sekä tätä lievemmät rikokset ja rikkomukset sekä rikolliset häirinnät ovat lisääntyneet. Sama koskee nuorten miesten katupahoinpitelyjä ja ryöstöjä. Itse koettu ja ehkä myös tutkimuksiin perustuva yhteiskuntarauha näyttää jonkin verran paikoin kehittyneen pahempaan suuntaan. Poliisivalvonnan lisääminen tietenkin auttaa, mutta valvontaa ei resurssisyistä voida lisätä juurikaan nykyisestään tai, jos kasvatetaan, lisäyksen vaikuttaakseen pitäis...

1475. Neljällä kymmnenellä tuhannella nuorella vain yölliset muistot

     Noin 40 tuhatta nuorta on kotona vailla opiskelua ja työtä. Osa heistä ei saa mitään tukea, osa käy sossusta tinkaamassa rahaa. Nuoristotakuu ei pure heihin.      Heihin kannattaa soveltaa Klagenburgin ylioipiston menetelmää oppilaiden parityöstä (Yliopisto-lehti). Sillä saattin dramaattista parannuksia tuloksiin.      Nuoria työttömiä ja opiskelemattomia kehoitettaisin puolipakolla tarttumaan nuorisotakuun antamiin mahdoillisuuksiin. TE-toimisto tai kunnan soisaalityö huolehtisi parijaosta. Parilla olisi joko siviilimentori tai viranomaisohjaaja.      Parityöskentelyn ydin on siinä, että kaksi nuorta joutusivast aluksi mentorin avulla ainakin keskenään miettimään tulevaisuuttaan ja pari näkisi, mitä ympärillä lähellä koulutusta ja työelämää tapahtuu, ylensä miten työelämä yleensä toimii. Parhaassa tapaukseesa osapuolet innostuisivat tosissaan löytämään ja käyttämään nuorisotakuun elementtejä hyväkseen.

397. Noin 30 tuhatta nuorta ei minkään piirissä - parityöllä töihin

Noin 30 tuhatta nuorta on kotona vailla opiskelua ja työtä. Osa ei saa mitään tukea, osa käy sossusta tinkaamassa rahaa. Nuoristotakuu ei pure heihin. Heihin kannatta soveltaa Klagenburgin ylioipiston menetelmää oppilaiden parityöstä (Yliopisto    8/2013). Sillä saattin dramaattista parannuksia tuloksiin. Nuoria työttömiä ja opiskelemattomia kehoitaisin puolipakolla tarttumaan nuorisotakuun antamiin mahdoillisuuksiin. TE-toimisto tai kunnan soisaalityö huolehtisi parijaosta.   Parilla olisi joko siviilimentori tai viranomaisohjaaja. Parityöskentelyn ydin on siinä, että kaksi nuorta joutusivast aluksi mentorin avulla ainakin keskenään miettimään tuvaisuuttaan ja pari näkisi, mitä ympärillä lähellä koulutusta ja työelämää tapahtuu, ylensä miten homma pyörii. Parhaassa tapaukseesa osapuolet innostaivat toisiaan löytämään ja käyttämään nuorisotakuun elementtejä.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *