Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella matkailubisnes merkityt tekstit.


1226. Poronhoitoa ja jäärataa

     Päivän Helsingin Sanominen mukaan maassa on liika poroja. Jäkälä ei riitä 200.000 porolle. Tarvitaan ruokkimista.      Porojen liiallinen määrä luonnon kantakykyyn nähden on tiedetty jo vuosikymmeniä. Ongelmaa ei ole saatu ratkaistua. Syy siihen on, että porotalous on tärkeä paikallinen elinkeino, jossa on paljon ristiriitaisia näkökulmia. Porotaloudessa tilannetta voidaan verratta valtion päätökseen, jossa maanviljelijöiden peltoalla supistettaisiin. Siitä syntyy poru.     Toinen porotaloutta ja matkailua uhkaava tekijä on kaivostoiminta. Talvivaarasta huolimatta pohjoisen kaivosteollisuus on massamme tulevaisuuden ala,  joka jo nyt  kasvattaa bkt:tä sadoilla miljoonilla euroilla.     Kolmas horisonttisissa häämöttävä peikko paikallisille elinkeinoille on Jäämerirata-hanke. Suunnittelijoiden pöydillä on kolme eri ratareittiä: käsivarresta Norjan rannikolle, päälakia kohti...

1194. Keskustan vaalitempaus Kollajalla

     Juha Sipilä puhui hiljattain vakavilla kasvoilla Kollajan altaan rakentamisen puolesta. V. Niinistön mielestä tällainen puhe asettaa meidät hölmölaisten asemaan.      Ilmeisesti Pohjolan Voimalla on edelleenkin suuri  intressi ja valmius rakentaa  Kollajan allas. Osa paikallisista kannattaa ja osa vastusta hanketta.   Loputkin Iijoen lohikannasta kuulemma tuhoutuisi ja samalla   matkailulle aiheutuisi verisiä tappioita.      Talvivaaran toiminta on konkurssissa. Väki uhkaa häipyä pyörittämästä malmikasojen jatkojalostamista. Koko Pohjois-Suomen kaivosboomi rakoilee. Työpaikkoja pitäisi luoda.      On kulkemista hölmöläisten metsässä, jos kuvitellaan Kollajan rakentamisen nopeaan työllistämiseen. Nykyisen koskien suojelulain voimassa ollessa ja hitaassa lupaprosessissa aikaa voi tärvääntyä 5-10 vuotta. Natura 2000 tarjoaa oman vastuksensa rakentamiselle.   ...

583. Kollajan altaan rakentaminen ja Pohjois-Suomen työllisyys

Pohjolan Voimalla on suuri intressi ja valmius rakentaa   Kollajan allas. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus puoltaa lausunnossaan hanketta. Hankkeen totetutamiselle on myös rationaalisia perusteita runsastuvien tuulivoimaloiden sähkön tuotannon tasaajana. Talvivaaran toiminnan jatkon ollessa epävarmaa siellä on uhattuna tuhannet työpaikat. Dragon Mining Oy:n Kuusamon kaivoshanke on jäissä. Soklin kaivos on epävarmaa ja vaatinee miljardi radan – Mumanskiinko? Koko Pohjois-Suomen kaivosboomi rakoilee. Samaan aikaan Pohjois-Norjan16000 avointa työpaikkaa on osoittautunut ankaksi. Kuusi sataa paikka on, mutta niihin vaaditan kielitaitoa, ruotsi, norja, tanska. Suomalaisten pääsy käsiksi arktisten alueiden kaasu-, öljy-, terminaali- ja infrahankkeisiin on   kiven ja tuskan takana. Matkailu on kehittyvä bisnesalue, muttei senkään rahkeet kaikkeen ulotu. Vaikka Kollaja rakentaminen edellyttää koskien suojelulain muuttamista ja vapaamielistä tulkintaa Natura 2000 suojelun rajoit...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *