Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella monipuoluejärjestelmä merkityt tekstit.


539. Puolueen linja

Linjan pitää kestää. Näin sodassa. Siellä syntyy ensin linja ja sen jälkeen linjojen miehet, ihmiset. Arkielämässä on toisin. Politiikassa vielä enemmän toisin. Paasikiven-Kekkosen linja   oli itseään kuuluisampi. Linja syntyi sodan jälkeisen maantieteellis-poliittisen asetelman perustalle, jonka nämä kaksi kuuluisuutta istuttivat suomalaisen meiliin ja lehdistön toimituksin. Nyt on kaikki toisin. Urpilainen sanoi eilen tv-uutisissa, että on hyvä, kun on haastajia puheenjohtajaksi. ”Katsotaan, millaista linja puolue vetää”. Kun Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi, miestä eikä linjaa tuntenut kukaan. Nyt tunnetaan mies, muttei linjaa. Soini tunnetaan ja linja on Soinin mukainen. Kokoomuksen linjaa sixpäkissä on vaikeaa tunnistaa. Se ei ole Kataisen syy, vaan vaihtoehtojen puuttuminen. Kataisen täytyy tyytyä puhumaan yleisellä tasolla, arvojen   luisumisesta yksilöllisyyttä arvottavaan suuntaan. Tosi asia on, että Suomen kaltaisessa monipuoluemaassa, ku...

361. Suomen neljäs kriisi

VilleNiinistö toisti useaan kertaan uuden ministerin valinnan yhteydessä, että minsteriksi valitaan henkilö, joka ajaa hallituksessa kestävän kehitykssen toimenpiteitä. Niin kyllä sanovat ajavansa etujaan myös hallituskumppanit kristilliset ja vasemmistoliito. Katainen on useaan kertaan toistanut, että hallituksen pitää ajaa koko maan etua tai annakin olla yhtenäisesti suurten linjausten takana. Tämä näyttää olevan mahdontonta nykyisessä koalitiossa. Syynä moneen suuntaan tempoiluun on tietenkin maan  monipuoleujärjestelmä, jonka seurauksena syntyy monen kirjavia hallituksia. Muiden muassa Jutta Urpilainen totesi 18.10.2013 TV 3:n uutisissa maassa olevan nyt  samanaikaisesti kolme kriisiä: maailamtalouden yleinen taantuma, julkisen talouden kestävyysvaje ja teollisuuuden rakennemuutos. Näin varmaan onkin. Mutta hän unohti kevään 2011 hallitusneuvottelut, joiden tuloskena syntyi sikspäkki. Tällöin oli tiedossa mainitut kolme kriisiä. Neljännen kriisin alkutahdit lu...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *