Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ehdollinen merkityt tekstit.


1605. Rangaistukset tappiin

     Tapanilan raiskaustapaus on saanut ansaitusti kansan kiehumaan. Samoilla tulilla oikeusministeri Kaj Lindström on ottanut oikeusoppineilta Jukka Kemppiseltä ja Jyri Virolaiselta kunnolla pataansa.      Kautta vuosisatojen kansa ja lakeja valmisteleva ylin juristikunta ovat olleet jyrkästikin eri mieltä eri rikostyypeistä  annetuista tuomioista. Kuten mainitut oikeusoppineet toteavat, kyselyjen mukaan valta osa kansasta pitää tuomiota liian lievinä.      Lindströmin kaavailema kysely kansalta ja oppineilta rangaistusten ankaruuksista sisältää riskejä ja on ristiriitoja täynnä. Esimerkiksi, miten toimitaan, jos kansa vaati äidin törkeästä murhasta kuolemantuomiota tai törkeästä rattijuopumisesta 10 vuotta vankilaa. Tähän ei voida mennä, koska tällöin lähes kaikkien rikostyyppien ja niiden tuomioiden tulisi muuttaa vastaamaan kuolemantuomiota ja 10 vuoden rattituomiota.      Toisaalta kansalla ei ole mitä...

1451. Lapsiraiskaukset ruotsinkielisellä Pohjanmaalla

         Kansanedustaja Hakkarainen oli kovin kiihtynyt eilen eduskunnan kyselytunnilla huitoessaan saamaansa omaa ehdollista tuomiopaperiaan. – Ei tunnut missään, täällä sitä ollaan, hän saarnasi. Samalla hän ihmetteli vuolaasti, miksi hänen vaalialueellaan tapahtuneesta 15-vuotiaan tytön raiskauksesta tekijä ole selvinnyt ehdollisella tuomiolla.      Kansanedustajat äityivät tästä ihmettelemään, miten eri puolilla Suomea eri käräjäoikeuden antavat samankaltaisista rikoksista ankaruudeltaan aivan erilaisia tuomiota.      ”Suomessa on riippumattomat tuomioistuimet, eikä oikeusministeriö voi ohjata tuomioistuinten rangaistuskäytäntöjä”, vastasi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tuttuun tapaan rutiininomaisesti..      Tosi asiassa kyllä oikeusministeri puuttuu. Ministeriö tekee sitä pehmeällä vaikuttamisella järjestämällä tuomarikoulusta. Tämä on lainsäätäjältä jossain määrin kyseenalaista puuttumista r...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *