Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella päiväkoti merkityt tekstit.


591. Kodin pieni feministi

Tänään Helsingin Sanomien mukaan Ruotsin päiväkodeissa hon ja han ollaan korvaamassa sanalla hen. ”Päiväkoti haluaa rikkoa normeja, jotka alleviivaat että työt ovat tyttöjä ja pojat poikia.” Keskustelu on saanut pöhinää mediassa Belinda Olssonin asiaa käsittelevästä tv-ohjelmasta. Päiväkoteihin työntekijöiksi on palkattu ihmisiä eri kulttuureista, uskontokunnista ja seksuaalisesti eri suuntauksista. Vaikeaa sanoa, ovatko ruotsalaiset tässäkin fiksumpia meitä kuten taloutensa hoidossa, jossa heillä on teollisuutta ja kauppaa eri suuntauksista. Paremmin tällä sektorilla heillä kuitenkin menee. Se tiedetään tutkimusten perusteella, että kotona lapset oppivat, mitä on miesten työtä ja naisten työtä. Keskiarvoperheessä äidit laittavat ruokaa ja pesevät vaatteita ja isät tekevät lumiyöt ja huoltavat autot. Lapset tulkitsevat kultturellisiävihjeitä yllättävän tarkkaan. Jo kolmivuotiaina he ovat melko hyvin perillä naisten ja miesten töistä. Monessa tutkimuksessa on myös käynyt ilmi, ett...

546. Esimerkki kuntien välisen yhteistyön ontumisesta

Äänekoski ja Uurainen olivat suunnitelleet viime syksyyn saakka yhteisymmärryksessä Hirvaskankaan Hirvimäen käyttöä asumiseen. Uuraisten kunnanjohtaja Juhani Valkama kertoi, että   Uuraisten puolella alueelle on rakennettu jo omakotitaloja ja päiväkoti sekä varattu omakotitaloille tontteja. Hänellä oli ollut vahva usko siihen, että Hirvimäen käyttö suunnitellaan jatkossakin, niin että se mahdollistaa alueen käyttöä laajemminkin asumiseen. Vuoden vaiheen tienoilla Äänekosken kaupunki ilmoitti alueen käytön muutoksesta. Äänekosken kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen pitää aluetta logistisesti hyvänä paikkana yritystoiminnalle sekä myös louhinalle asumiskäytön ohella. Äänekoski aikoo tehdä alueesta kokonaisvaltaisen suunnitelman, johon kaikki osapuolet saava sanoa mielipiteensä. Uuraisten Juhani Valkama tokaisi tähän sarkastisesti: ”Äänekoski aikaa räjäyttää paikan” (Ylen alueuutiset 13.1.). Tämä on vain yksi tosi esimerkki, miten kuntien yhteistyö tökkii. Tässä tapauksessa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *