Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella iterointi merkityt tekstit.


1657. Sipilän sinne päin politiikka

     Pääministeri Sipilää on viime päivinä röykytetty kovakouraisesti leikkaussuunnitelmista ja työehtojen heikennysesityksistä. Suuri osa palkansaajista ja ay-liike SAK:n johdolla reagoivat kiristyksiin mielenilmaisuilla tajuten, että kun lumipallo alkaa vyöryä, pitää työntää. Ei auta Sipilän lupaamat kymmenet tuhannet uudet työpaikat, 50000 aluksi.      Mistä tällainen luku on tempaistu? Nyt pitää ryhtyä puolustamaan Sipilää, vaikkei hän siitä ehkä pidäkään.      Otetaan aseeksi Sipilän koulukunnan omat aseet. Esimerkiksi fysiikassa on tunnustettu, ettei lähes tulkoonkaan jokaista teoreemaa voida tarkasti todistaa, ei oikeastaan yhtään, jos ollaan matemaattisen tarkkoja. Kaikki fysiikan lait perustuvat kokeiden tuloksiin, hienosti sanottuna approksimaatioihin. Väljästi tulkiten voisi sanoa, että approksimaatio on iteroinnin tulos. Koko fysiikka on approksimaatioiden joukko.      Absoluuttisten totuuksien sijasta...

1583. Hallitus iteroi itsensä saharaan

Egyptin faaraoiden sotajoukkojen salaisena aseina olivat vallankumouksellisesti jousitetut sotavaunut. Niiden takatelineillä soturit kykenivät horjumatta sivaltaa kansaa niin, että sivallukset tuntuivat jumalten tervehdyksiltä ylhäisten istuessa temppeleissään. Metafora Egyptin ja Suomen välillä tuntuu keinotekoiselta, mutta siitä huolimatta rikkaat jätettiin hallitusohjelmassa rauhaan. Toisaalta kenellä on kanttia väittää, että lukion opettajat ovat syinä lamaan? Vaikka nämä ihmiset ovat hyvä tuloksia, he tekevät kansatalouden ja sivistyksen kannalta korvaamatonta uurastusta. Silti heiltä juuri nyt vaaditaan uhrauksia ja leikkauksia kestävyysvajeen supistamistamiseksi. Heidät pitää jättää rauhaan tekemään arvokasta lisäarvotyötään, vaikka torikansa vaati myös heidän päitä vadille. Sen sijaan ei kestä kaivaa, kun keskustan masinoima hallituksen hyvän toivon illuusio puhkeaa, olkoon kupla sattuman tai Pekkarisen tekele.

1580. Oppitunti suunnittelusta ja päätöksenteosta

     Verrattuna Sipilän prosessiin Kataisen neljän vuoden takaiset hallitustunnustelut edustivat neuvottomuutta, poukkoilua, vuotoja, juonitteluja ja ulosmarsseja ja pakkosopimista.      On sanottu, ettei silloin ollut muuta mahdollisuutta kuin sikspäkki ja siksi kävin kuin kävi. Mutta Sipilän tyylillä olisi saatu kokoomuksen, keskustan ja demarien enemmistöhallitus. Neuvottelijoiden vetäjällä oli taitovaje.      Merkittävä ero on jo alkuvaiheessa. Sipilä uhrasi paljon työtä ja aikaa alkuvalmisteluihin. Erityisesti tämä näkyi alkutunnustelun suuntaamisena sinne, missä oli odotettavissa, että perattavaa olisi eniten, eli perussuomalasiin.      Toisen suuri ero oli vaikeassa ja osin hahmottomassa olosuhteissa ja suunnittelutilanteessa järjestelmällisen toimisen mallin hallinta. Tämä näkyi erityisesti otteen joustavauudessa: ensi haarukoitiin mahdollisuuksia, iso strateginen ote ja sen jälkeen iteroitiin, askel askel...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *