Nyt oli pitkästä aikaa Jälkiviisaiden pakka sekaisin kuin käkikello eikä siihen pienimpänä syynä ollut Karvalan kiihtyminen alusta lähtien. Kaapelilaiva NewNew Polar Bearin ankkuri näytti olevan tarttunut nyt Saarikiven jalkaan, sillä niin fuksilta mies näytti TV ruudussa. Toisaalta tuntui, että koukkuun oli tarttunut myös presidenttiehdokas Aaltola, koska hän sai raadilta sellaista höykytystä, jonka voi saada vain pohjanmaalaisen koulun pihalla, kun naisopettajalta aikoinaan vedettiin pihalla housut nilkkoihin, josta poikajoukko sai viikon perunateatteria huomisen makkarakeiton aikaan saamiseksi. Erola näytti erityisesti nauttivan siitä, että yliopistomies Janne takelteli, kun venäjää syytettiin kaapelirytäkästä. Hän suurvalojen kannattajana fuksimiehenä oli varma, että Biden passittaa republikaanien kiväärimiehet Gazan alueelle Israelin avuksi. Gaza sai Karvalan pommaamaan ylös tuoliltaan ja hakemaan vettä kuivaan kurkkuunsa, koska tarvitsi sitä kirkkaan äänen saamiseen palestiinalai...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)