Tämä oli otsikko Yle TV 1:n eiliselle ohjelmalle, jossa käsiteltiin osuvasti, kuinka yrityssektori saa maksutta yhdysvaltalaisilta yliopistoita tutkimustietoa ja jopa patentteja kaupallisten innovaatioidensa tuotteistamiseen ja bisnesten tekoon. Lääketeollisuus oli yhtenä erittäin kuvaavana esimerkkinä. Jos valtio ei rahoittaisi itse ja tekisi lääketutkimusta, nykyaikaista lääketeollisuutta ei olisi. Yksityinen lääketallisuus vain paketoi ja mikroinnovoi valmiit innovaatiot purkkiin ja määrää niille hinnan ja samalla mainoksissaan ylpeilee, kuin he uhrasivat valtavia summia tuotekehittelyyn. Lääketeollisuuden mielestä lääkkeiden hinnat ovat niin korkeita, koska tuotekeittely maksaa, mikä on muunneltua totuutta, koska julkinen sektori maksaa suurimman osan tuotekehittelystä Kuluttaja joutuu siis maksamaan kahteen kertaan lääkkeistään: ensin veroina julkiseen lääketutkimukseen ja toiseksi lääkkeiden korke...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)