Kun pääministerismies Boris katselee Downing Streetin työhuonestaan, hän toivoisi Atlantin valtameren näkyvän, sillä rajaton ulappa näkymällään toisi vähän lohtua Iso-Britannian kutistumiselle pelkäksi isoksi saareksi. Poissa on Britannia, Afrikan etelärannikko, Jamaika kolmion orjareitti Amerikkaan. Se tuotti rikkautta yhtä paljon kuin alusmaiden ryöstäminen sivilisaation levittämisen nimissä. Silloin imperiumin päälle ei laskenut aurinko milloinkaan. Nyt Brexitin jälkeen aurinko ei paista täydellisyyttään sen maankamaralle juuri lainkaan. Boris on varmaankin lukenut Maon punaisen kirjan kohdan, jossa sanotaan, että valta kasvaa pyssyn suusta. Boris panee paremmaksi yrittämällä kasvattaa ruusutarhaansa ydinkärkien uhalla. Kun mies istuu tuolissaan takahuoneessaan noin 200 ydinkärkeä, niin pitemmälle vainoharhaisuus ei voi mennä. Lisää, lisää takovat aivot. Tai kyllä eräs Margaret meni, olisiko sukua Borikselle, meni pidemmälle lähettämällä 1982 Falklandin saarille sotimaan tyhjän taki...

Kuka olisi uskonut, että Wilhelm III Oranialaisen ja Jaakko II sodan v.1690 loppukahinat jatkuvat vieläkin. Unionistit ovat pääsääntöisesti protestantteja ja tasavaltalaiset katolisia. Aseellinen konflikti jatkuu edelleen. Kesällä 2019 nuori naistoimittaja sai puoliaseellisen tasavaltalaisryhmän asemiehen   luodin päähänsä. Syyllisen nimi tiedetään, mutta koston pelossa siitä ollaan hiljaa.   Konfliktiherkkyys kärjistyy pakottaviin valvojiin, jota etenkin tasavaltalaisten puolella uhkaavat väkivallalla ja tekevät myös sitä, jos toisen osapuolen jäsen ei käyttäydy ”sopivalla” tavalla. He muka suojelevat yhteisöä rosvoilta ja huumeilta. Tämä on koko aluetta koskeva normi. Samassa talossa voi asua kummankin osapuolen taisteluryhmäläisiä, mikä tekee elämisen yhtä kafkamaiseksi kuin asuminen Stalinin ajan Moskovan kuuluisassa Rantakadun talossa.      Vuonna 2017 sattui vähän alle sata polvilumpioampumista ja parikymmentä kuoli. Uusi IRA on tosiasia ja siihen unionis...

     Kaapatessaan vallan Theresa Mayltä Boris ei ottanut lahjuksia, mutta ojensi kuitenkin kätensä. Täytyykin ihmetellä, miksi Boriksella on sellainen kiire historiaan, koska sieltä ei kuitenkaan pääse hevin pois. Tuntuukin, että varovaisuus on ominaisuus, jota hän ei ole milloinkaan omaksunut. Niinpä kun hän kumartaakin Brysselin päin lukuisilla kirjeillään niin syvään, ettei hymyä näy. Borista kuunnellessa tulee vuorin kuuma ja kylmä, sillä hänen puheensa ovat kuin sinfonia, ne eivät opeta mitään. Häntä ja koko Britannia katsellessa tulee mieleen vanha totuus: Kun köyhä mies syö kanaa, toinen heistä on sairas.