Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Israel merkityt tekstit.


3920. Herrasmiehet eivät hevin aloita sotia, mutta korstot perivät ne

Israelilaisten ja palestiinalaisten sodan käynti eri muodoissa on jatkunut Oslon sopimuksesta 1948 lähtien. Nyt korsto Netanjahu ei ole ainoastaan perinyt sotaa, vaan äärioikeistolaisena kiihdyttänyt sitä. Sodan aloittajan luonteeseen kuuluu, että hän aluksi innostuu ja lopulta häntä kaduttaa, mutta  Netanjahu on toista maata. Hän ilmeisesti nauttii ihmisten tappamisesta tai maan äärioikeisto on pakottanut hänet sotaan.   Netanjahun  sotaa voi verrata Talvisotaan, sillä Neuvostoliiton tarkoituksena oli hävittää Suomi. Onko Putin konsultoinut  Netanjahua? Nopeasti ajateltuna Stalinia voidaan pitää innottomana puolustavassa hyökkäyksessään Hitleriä vastaan.    Hän oli varautunut valloittamaan, kun aika koittaa, koko läntisen Euroopan, mutta Hitler ehti ennen sitä hyökätä Neuvostoliitoa vastaan. Hitler jos kuka oli innoissaan operaatio Barbarossasta. Hän kuvainnollisesti nosteli riemuissaan  arkistokuvassa  polveaan  rintamalle lähtevän junan vi...

3901. Israel on roistovaltio Gazan kaistalla

Israel pysäyttää ja jumittaa YK:n tuhannet ruokarekat rajoilleen päästämättä ruokalähetyksiä Gazan pakolaisleireihin suljettuihin palestiinalaisten nälkäisten lasten ja vanhusten syötäviksi. Tämä muistuttaa Raamatun ajan profeetta Jošuan saarnaamaa Jumalan tahtoa koetella israelilaisten uskoa Jumalaan matkalla Egyptistä autiomaan halki pyhään maahan. Nyt auringon paahteen ja autiomaan matkan rasitukset korvautuvat nälänhädällä, jossa pelastus odottaa muutaman kilometrin päässä seisovilla ruoka rekoilla. Ruokaa on parin lusikan mitan päässä, mutta fasisti Netanjahu noudata oppi-isänsä Hitlerin katalimpia kidutustemppuja. Eilisessä Ylen uutislähetyksessä katsoja ei voinut olla huomaamatta, kuinka laihtunut nelivuotistyttö oli selkärangan nikamien pursutessa iho läpi kuin näytökselle, kuinka me israelilaiset kohtelemme lähimmäisiämme, jotka ovat rohjenneet varsta vesilitran israelilaisten vartioimasta ruokapisteestä, johon oloa tehdään mieltä kohottavaksi israelilaisten sotilaiden a...

3879. Gazan tilanne ja pohjoisnapapiirin sääntö

Ylen aamu tv:ssä työelämäprofessori Laura Saarikoski ja sosiaaliantropologi Susanna Dahlgren toivat esiin Gazan ihmisten kurjuuden ja hädän. Ruoka jaetaan jakelupisteissä, joihin ryntäävä ihmispaljous tallaa itsensä maahan Israelin sotilaiden ampuessa sattumanvaraisesi hakijoita sinne tänne. Kyse on silmiemme edessä tapahtuvasta kansamurhasta. Yhdysvallat ja muut länsimaat katsovat tätä Atlantin valtamerta ihaillen ja purjehdus- ja surffaussäästä unelmoiden. Gazalaiset saavat heidän mukaansa elää 24/7 ruokaa ja suojaa etsien ilman toivoa paremmasta. Ukrainaan suhtauttamien on toinen, vaikka kyse on Venäjän laittomasta interventiosta maahan. Maata autetaan miljardeilla euroilla. Tässä näyttää pätevän pohjoisnapapiirin sääntö: mitä lähempänä pohjoista olet, sitä turvatumpi olet.          

3861. Orpon dynaamisuus on jämähtänyt Turun tunnin junan haaveiluun

Ei ole maallemme ja maamme johtamiselle hyväksi, kun kansainvälisen ulkopolitiikan markkinoilla presidentin ja pääministerin osaamiserot kasvat liilan suuriksi. Näin on käymässä presidentti Stubbin ja pääministeri Orpon välillä. Se aiheuttaa ulkopolitiikassamme uskottavuuteen loven Stubbin hoidellessa samaan aikaan briljantisti ja vieläpä  rutkasti  yli  oman tarpeen maan monen suuntaisia ja moniulotteisia ulkopoliittisia kysymyksiä Orpon jäädessä jankuttamaan Turun rataa. Tämä vielä sinänsä ei olisi maamme keskeisten ”ystävyysvaltioidemme” näkökulmasta meille huolestuttavaa, mutta kun tausalle näkyy Grönlantiin asti, ettei pääministerimme ole ylipäätään kielitaidosta lähtien   vahvimmillaan ulkopolitiikassa. Gazan kysymyksessä hän vain toistelee mantraa, että sodan on loputtava ja Gazan kysymyksessä, että sille on annettava kaikki riittävä apu. Nämä eivät ole kovin dynaamisia kannanottoja.   Kehitysavussa ja sen kohteen maissa on nälän hätä ja tauti epidemioi...

3856. Nyky Israelille sota on paras hygieenikko

Joku näkymätön käsi oli käskenyt minua asettautumaan alueen reunalle, sillä siellä olo olisi rauhallisempaa eivätkä siellä lapset melskanneet kuten rannassa majalevien perheiden kakarat. Yhtäkkiä aivan tyhjästä maastureiden letka saartoi aluetta ja asettautuneiden mustapipoisten miesten ryhtyessä tyhjentämään rantaa, asuntoja ja pihoja käskien asukkaiden nousemaan isoihin kuljetusautoihin.   Läheisen ravintolan terassin asiakkaat eivät reagoineet mitenkään tapahtumien kulkuun, päinvastoin muutama suuri kaunista päivää viettävien perheiden joukko hurrasi näytelmälle. Hikimärkänä heräsin Helin ravistellessa kättäni hereille. Noustessani istumaan en heti tiennyt ollenko Gazassa vai Korsossa. onneksi kotona.  

3852.Velkaa hoidetaan kuin tölkkiä potkimalla tiellä eteen päin

Media tietojen perusteella näyttää, että Israel on tekemässä metamorfoosin. Tämä tarkoittaa, että maa tekee osalle palestiinalaisia sitä, mitä saksalaiset tekivät juutalaisille toisessa maailmansodassa. Aika vain on eri ja kohde sekä tekijä toinen.   Hamasin hävityksen metamorfoosissaan israelilaisilla tuntuu olevan samanlainen kiihko tuhota kansakunta, palestiinalaiset, kuin natseilla oli tehdä alkumetamorfoosinsa tuhota juutalaiset. Jos israelilaiset eivät anna palestiinalaisille vangeille kv. pelastusjärjestöjen toimittamaa ruokaa ja juomaa, vaan omia sekoituksiaan, törkeä kidutus on ilmeinen. Tämän tapahtuman metamorfoosiin on kansainvälisen tiedeyhteisön syytä ottaa kantaa ja selvittää, onko kyse pelkästä kidutuksesta vai vielä pahemmasta metamorfoosista, joka periytyy natsivallan hirmuteoista. Vuonna 1947 YK hyväksyi kahden valtion mallin. Nyt tätä mallia on potkittu vuosikymmenet sinne tänne aivan kuin tölkkiä maanteitä eteen päin.

3844. Israelin väkivaltaisuus

EU ja Ruotsi ovat tunnustaneet 2014 palestiinalaisvaltion 135 muun maan joukossa eli 68 prosenttia maailman maista on tunnustanut Palestiinan valtion. Tämä tarkoittaa kahden maan mallia, jossa Israelin kansalisilla ja palestiinalaisilla olisi omat valtionsa. Israel on demokraattinen ideologialtaan juutalainen valtio, mutta samalla monikansallinen.      Oslon neuvottelujen 1993 seurauksena Israel ja PLO sitoutuvat kahden maan ratkaisuun, joka myöhemmin ei ole johtanut muuhun kuin puuskittaisiin väkivallan kierteisiin, viimeksi Israelin rajut iskut 500-lapsiuhreineen Gazan kaistalle.       De facto Israelin valtio syntysanat lausuttiin 1940 Churchillin pyytäessä Rooseveltilta Yhdysvaltain apua Hitlerin Lontoon pommituksia vastan. Avun ehtona oli, että Churchill suostuu Israelin valtion perustamiseen. Ja näin myös kävi.      Viime viikkoina palestiinalaiset ovat surmanneet puukkoiskuilla 20 israelilaista, mihin Israel vastais...

3357. Länsirannalta ei mitään uutta

Muistan hyvin Israelin ja arabiliittouman välisen kuuman 1967 kesäsodan, joka päätyi Israelin selkävoittoon. Siitä oli valtavat otsakkeet lehdissä israelilaisten voitonvarmoine kuvineen, Uusi koitus käytiin 1973, jonka myös Israel voitti, ja samat riemukkaat media otsakkeet. Mutta tänä päivänäkään ei ole saatu edes sinne päinkään pysyvää rauhaa muistuttaa olotilaa Israelin ja palestiinalaisten välille. On vaikeaa ja osin uskaliasta alkaa väittämään, että israelilaiset olisivat sotaisa kansa. Sotia he kuitenkin käyvät. Sama koskee palestiinalaisia. Kenties osuvampaa on tuoda taas kerran esille se, että palestiinalaiset ovat saaneet YK:n päätöksellä asuttavakseen omaa maa-alueen Länsirannalta, mutta israelilaiset ovat perustaneet ja perustavat alueelle lisää siirtokunta. Tämä uusasuttaminen piirtää syvät ja peruttamattomat juonteet ja esteet palauttaa osaa Länsirantaa palestiinalaisten asuttamaksi.   . Kiista saataisiin sovittua suurvaltojen yhteisellä ja yksituumaisella päätöksell...

3293. Mukava tutustu, sanoi Essayah, varmasti sanoi Gaza

Signaaleja Suomen Lähi-Idän politiikan tyytymättömyydestä on ollut kasvavassa määrin esillä. Kymmenet ulkoministeriön Lähi-idän parissa työskentelevät ovat jättäneet kirjelmän ministerille tyytymättömyydestään ulkoministeriön tähän politiikka-alueeseen. Valatonten luonnehti tätä niin happamasti kuin taisi ja henkilöstön oikeudeksi sanoa mielipiteensä. Valtosen habitus ja kasvojen ilmeet kyllä kertoivat, että sivulliset olkoot hiljaa ammattiasioista. Saman idän politiikan sarjaan ja samankaltaisilla sävyllä presidenttiehdokas Sari Essayah ei suostunut millään tuomitsemaan Israelin liian kovia otteita Gazassa, vaan aina lankesi samaan truismiin ”on valitettavaa, että ihmisiä kuolee”.   Niinpä. Kahden maan mallia hän ei hyväksynyt ohuella langalla ohjelmaan periaatteella ”kun se ei toimi, niin sitä ei tarvita”. Essayahin näkemystä Israelista, kuten oli odotettavissa, leimaa liiallinen silmät sulkeva näkemys Israelin kohtuuttomasta voimankäytöstä Gaxassa. Aina kun tätä häneltä kys...

3258. Luulet tätä keskusteluksi

Jom Kippur-sodassa 1973 Syyria ja Egypti hyökkäsivät Israeliin. Näistä ajoista lähtien sillä alueella on ollut aina menossa välillä laimea ja välillä kiihtynyt yhteenottotilanne tai aseiden kalisteluvaihe. Tuntuu kuin alue olisi luotu Välimeren pohjukkaan paratiisiksi verhoilluksi ase- ja sotajoukkovarastoksi. Edes siitä ei olla yhtä mieltä, mistä pohjimmiltaan alueen sotaisuudesta on kyse. Piitäsikö esittää Ahtisaaren kysymys riitapukareille heti neuvottelujen aluksi. ”Olemmeko yhtä miltä, että tuossa on auto”? Oslon sopimuksen kahden valtion malli lähti pilautumaan heti, kun israelilaiset alkoivat asuttaa Länsirantaa siirtokunnilla. On selvä, ettei tämän jälkeen voida enää puhua mistään palestiinalaisvaltiosta Länsirannalla. 

2808. Todennäköisyyslaskennan mukaan ainakin yksi suuri kriisi tapahtuu

Ylen A-studiossa Suomen sotilaspolittiisen aseman arvioitiin Ukrainan tilanteen eskaloituessa muuttuvan niin, että maamme liittyy Natoon. Pisto E.J. Penttilän monimutkainen päättelyketju sai toisten jäsenten päät nyökkäilemään. Penttilän sanoman ydin oli, että  Ukrainan kriisin huipentuessa, maaltamme kysytään, kumpaan leiriin kuulumme. Epäselväksi jäi oleellinen seikka, kuka kysyy. Vaikka kysyjä olisi Yhdysvallat, mikä estää meitä veisaamasta vanhan virren liittoutumattomuudestamme. Penttilän ja kumppaneiden mukaan tämä on vanhanaikainen näkemys, sillä eri paikoissa maapalloa samanaikaiset kriisiytymiset vaativat heti valitsemaan puolensa. Taiwan, Etelä-Ossetia, Afganistan, Iran, Israel, Malesia, Intia ovat kriisi uhkien varjostamia. Joissain näitä voi nopeasti roihahtaa. On myönnettävä, että monen maan samanaikaisen kriisi uhan olosuhteissa todennäköisyys yhdelle kriisille on melko suuri. Todennäköisyyttä lisää huomattavasti se, että kriisit ilmeisesti ovat toisistaan riippuv...

2589. Kun kääpiöstä tuli iskevä kobra Israel - valloitusalueiden saaristo

Israelin valtion synty oli seurausta järjettömän sodan logiikasta. Sen logiikan moni huomaa vasta jälkeen päin, mutta alan asiantuntijat osaavat sen ennustaa. Siksi se ei ole matemaattista logiikka, vaan suuruuden hullujen päälliköiden häikäilemättömien harhaluulojen horisonttiharhaa. Hitler teki kauheuksia, joita tässä on turha toistella. Huolimatta Hitlerin fanaattisen myrkkypuheen pauhusta kaikkialla maailman mantereilla. järkensä säilyttäneet Churchill ja Eisenhower säilyttävät hermonsa. Tosin juuri ennen maihinnousun alkamiskäskyn antamista Eisenhoweria lohdutti vuoteessa hänen sihteerinsä oma-aloitteisesti yrittäen saada miehen jäsenet vapautumaan vapinasta. Churchill ja Eisenhower sopivat toisen maailmansodan loppuvaiheissa Israelin valtion perustamamisesta. Valtion paikka ei ollut heille itsestään selvyys.  Esillä oli mm Afrikan alueella jokin alue. Yksi paikka lienee ollut Madagaskar, jota ironian käsi oli aiemmin johdatellut Hitleriä suunnittelemaan sen juutalaisten...

1800. Israel Länsirannalla

     Mitä Eurooppa ja muu maailma ajattelisi, jos Suomi alkaisi perustaa siirtokuntia Ruotsiin Tornionjoen länsipuolisille suomalisille mäenkielen alueille? Suomalaiset voisivat selittää, että heillä on oikeus alueisiin, koska historialliset suomalaiseen asumiseen liittyvät löydökset ja käydyt sodat Ruotsin renkinä osoittavat maiden kuuluvan suomalisille.      Jos Abraham on luvannut vanhassa testamentissa Israelin kansalle maa-alueen Egyptin itärajasta Eufrat virtaan, niin kuinka realistinen tämä lupaus voi olla edes symbolisesti. Vuoden 1947 israelilaisten ja palestiinalaisten välisen sodan jälkeen koko alueesta tuli pyhää.       Oslon rauhan prosessissa 1993 Israelin pääministeri Jitzhak Rabin neuvotteli Jasser Arafatin kanssa palestiinalaishallinnon perustamisesta sekä Gazan ja Länsirannan alueiden kuulumista   palestiinalaisten valtapiiriin. Pian tämän jälkeen Rabin murhattiin. Murhan taustalla epäiltiin va...

1778. Israelin väkivaltaisuus

     EU ja Ruotsi ovat tunnustaneet 2014 palestiinalaisvaltion 135 muun maan joukossa eli 68 prosenttia maailman maista on tunnustanut Palestiinan valtion. Tämä tarkoittaa kahden maan mallia, jossa Israelin kansalisilla ja palestiinalaisilla olisi omat valtionsa. Israel on demokraattinen ideologialtaan juutalainen valtio, mutta samalla monikansallinen.      Oslon neuvottelujen 1993 seurauksena Israel ja PLO sitoutuvat kahden maan ratkaisuun, joka myöhemmin ei ole johtanut muuhun kuin puuskittaisiin väkivallan kierteisiin, viimeksi Israelin rajut iskut 500-lapsiuhreineen Gazan kaistalle.       De facto Israelin valtio syntysanat lausuttiin 1940 Churchillin pyytäessä Rooseveltilta Yhdysvaltain apua Hitlerin Lontoon pommituksia vastan. Avun ehtona oli, että Churchill suostuu Israelin valtion perustamiseen. Ja näin myös kävi.      Viime viikkoina palestiinalaiset ovat surmanneet puukkoiskuilla...

1681. Länsirannan jäätynyt korruptio

     Vuoden 1948 sodan seurauksena noin 700000 palestiinalaista jouti pakenemaan pysyvästi kodeistaan Palestiinasta. On turhaa kiistellä kumman osapuolen kertomukset joukkopakenemisesta ovat totta: sionistien vai palestiinalaisten.      Kummallakin osapuolella on omat kansalliset myyttiset tarinansa, joita tukevat ja kumoavat toisen osapuolen historian kirjoittajat. Näiden tutkimuksien heikkoutena on arkistojen osittainen kiinni pysyminen ja se, että nämä historioitsijat ovat pääsääntöisesti aikalaisia. Se ei ole hyvä lähtökohta pitävälle historian tutkimukselle ja tulkinnalle.      Toivottavasti uuden polven ns. radikaalitutkijat tuovat puolin ja toisen uutta arvokasta tietoa.      Professori Hannu Juusola on kuvannut esitelmässään 17.10.2002 tilannetta näin: Olennaisinta muutoksessa on kenties se, että Israelin syntyhistoria alkaa enemmän ja enemmän menettää kummankin puolen siihen liittämiä, elämää suurempia at...

1671. Russia, Syria, USA

     Venäjällä on ohut YK:n mandaatti tehdä Syyriassa ilmaiskuja ISIS:ta vastaan. Tätä maa käytti heti jo viikon alussa väittäen pommittaneensa isis-joukkoja, ilmoittamatta USA:lle mitään. Tätä on laajalti paheksuttu.      Ylen tiistain ajankohtaisohjelmassa Syyrian edustaja eräiden muiden asiantuntijoiden tavoin epäili kohteena olevan Syyrian opposition joukkoja ja jopa siviilejä. Venäjällä tuntuukin olevankin omituinen kiire osoittaa voimaansa Syyriassa.      Hyökkäyskynnystä madaltavana tekijänä varmaakin on se, että Neuvostoliitto-Venäjä akseli ja     Syyria eivät ole katkaisseet väljään kuten esimerkiksi Egypti. Putinin mukaan Bashar al Assad olisi pyytänyt Venäjältä sotilaallista apua.      Intoa ilmaiskuihin lisäävät Venäjän intressit tavalla tai toisella nousta maailmanpolitiikan voimakeskiöön, missä se näkee yhtenä keinona sotilaallisen tuen lisäämisen Assadille ja kaikenlaiset Venäjän sotaväkio...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *