Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella esimies merkityt tekstit.


2350. Se kyky on vain jumalilla, sanoi työnohjaaja

     Joskus joutuu johtamisseminaarissa tilanteeseen, jossa kouluttajat esittävät lähietäisyydeltä utopistisia johtamisteorioita. Silti tällaiset virtuaaliset johtamisgenret menestyvät, koska monet ihmiset tuntuvat olevan eksyksissä ja hylättyjä, vailla tulevaisuuden tavoitteita. Jatkuvasti kiihtyvä tiedon tuottaminen vain lisää epävarmuutta ja sielujen levottomuutta omaksua ponnisteluja paremman elämän varalle.      Muutos ja tiedon määrä on lisääntynyt lähes pystysuoraa käyrää. Tämä nopeus on häkellyttävää, sillä maailmankuvakäsitteet syntyivät vasta 1800-luvulla ja nyt ollaan Higgsin bosoneissa, jotka enteilevät meille näkymättömän maailman olemassa oloa. Meidän nuorin sukupolvi tulee vuosi vuodelta yhä enemmän nopeusriippuvaiseksi ja meille lähes kaikille ajasta muodostuu orjamme.      Työelämä on muuttumassa yhä enemmän toimeentulon ansaitsemiseksi palkkatyön sijasta. Johtamisen haasteellisuutta osoittaa, että tämä on vai...

2252 Kurjat pomot ympärilläni2.

     Johtamisesta pulppuaa jatkuvasti uusia kirjoja. Toisaalta tätä on vaikeaa ymmärtää, koska modernin ajan johtamisen perusasiat ovat pysyneet saman sisältöisiä vuosikymmenet. Toisaalta johtamisen osa-alueet, jotka ovat lähellä tai jopa limittyvät hyvin tiiviisti osaksi alaisen työtä, vaativat uudistamista sosiaalisen käyttäytymisen muuttumisen takia, esimerkki tavassa kommunikoida ja ottaa vastaan ohjeita muuttuvat koko ajan. Yhteistä kaiken tason johtamiselle on ympäristön muutosvaatimukset.      Kun puhutaan johtamisesta tai pomon hyvistä ominaisuuksista, ei voida koko pomokaartia panna yhteen kaartiin. Esimerkiksi innovatiivisen konsulttiyhtiön johtaminen on aivan eri asia kuin parturikonsernin johtaminen tai miljardiluokan suuryrityksen johtaminen on erilaista kun pesulaketjun. Tietenkin niihin pätee yleiset johtamisperiaatteet, kuten tavoitteiden asettamien, seuranta, johtoryhmät, jne. Mutta näiden johtajat yleensä hallitsevat mainitut asiat ainaki...

2206.Asenteen kehittäminen positiiviseksi

     Tunnettu tosiasia on, että mitä positiivisempi työyhteisön ilmapiiri on, sitä paremmin viihdytään ja tulokset paranevat. Tähän pääsemiseksi ei ole löytynyt viisasten kiveä, vaikka monesta näkökulmasta asiaan on tartuttu kiinni. Ainakin 1960-luvulta lähtien aihe on tavalla tai toisella kuulunut konsulttiyhtiöiden työkalupakkiin.      McRastor järjesti 1960-luvun lopulla seminaareja aiheesta nimellä Realionships between people in organzations, jos oikein muistan. Tasaseen tahtiin positiivisuuden kehittämien on ollut organisaatioiden kehityslistoilla joko itsenäisenä aiheena tai muuhun kehittämiseen ja valmentamiseen sisältyvänä. Tulokset eivät ole mairittelevia silloin, kun se on ollut erillisenä kehittämiskohteena.      Joudun yllättäen tuuramaan positiivisuutta pohtivassa seminaarissa kollegaani hänen sairastuttua. Kurssisihteeri kierreltyään käytävillä löysi minut istumassa joutilaan näköisenä huoneessani. Kieltäydyn jyrkästi. Lopulta...

1892. Esimiehen ollessa pääkiusaaja tilanne muuttuu painajaismaiseksi

     Yleisin syy työpaikkakiusaamiseen on erilaisuus. Jo se, että henkilö viihtyy yksin lounastunnillaan tai tuo eväät töihin, riittää. Eräässä työpaikassa henkilö joutui kiusatuksi, kun ei tullut yhteiseen kahvipöytään kuuntelemaan esimiehen lukemia Iltasanominen 10:tä kysymystä.      Melko usein on kuitenkin niin, että esimies on tavalla tai toisella kiusaamisen takana. Hän voi tehdä tämän hyvin pienin elein. Pienin ele esimieheltä on olla puuttumatta kiusaamiseen. Esimies voi olla monella muullakin tavalla kiusaamisen takana. Hän voi sallia sen tai ylläpitää kiusaamisen mahdollistamia valtarakenteita. Räikeimmillään hän voi olla pääkiusaaja. Tällöin on kyseessä hyvin vakava tilanne. Jos tässä tapauksessa esimiehen esimies ei vältä kiusaamisesta, tilanne on erittäin vakava. Työntekijän on pyydettävä ulkopulista apua.      Esimiehen ollessa pääkiusaaja kiusaajien määrä kasvaa räjähdysmäisesti, koska esimiehen ...

1741. Johtajan puheviestintä

      Johtajan puheviestintä on läheistä sukua tilanteiden hallinnalle, mutta tilannetajua laajempi käsite. Puheviestinnän hyvä laatu on erittäin tärkeää johtajalle, koska puhuminen on se työkalu, jolla hän saa viestinsä perille. Kirjallinen viestintä ei korvaa puhumista, päinvastoin sen turvin johtaja vpo lukkiutua omaan huoneeseensa. Puhumisen merkitys korostuu myös kontakteissa yhteiskumppaniin ja viranomaisiin.      Puheviestintään kuuluvat äänen käyttö, puhe- ja esiintymistaito ja ryhmäviestintä. Jos johtajalla ei ole riittäviä puheviestintätaitoja, hänen uskottavuutensa laskee, mikä puolestaan heikentää hänen keskeistä tehtäväänsä; vaikuttaa positiivisella ilmapiirillä henkilöihin neuvon pidoissa, neuvotteluissa, kokouksissa ja seminaareissa. Joka kokouksessa ei tarvitse vaikutta ollakseen uskottava. (Onnistuneen konsulttihankkeen toteuttaminen (Pekka Huttunen Talentum, 2003).      Työtekijäintensiivisissä ...

1627. Esimies-alainen keskustelut ovat arkkukamaa

     Ylen aamu tv:n 27.7. mukaan esimies-alainen keskustelut näyttävät tulleensa tiensä päähän. Accenturen toimitusjohtaja Frank Korsström piti niitä nykymuodossaan liiaksi menneeseen toimintaan painottuneina ja kerran pari vuodessa toteutettuina ohjausvaikutukseltaan riittämättömänä. Hän kaipasi enemmän nopeutta, ajankohtaisiuutta ja ohjaustehoja.      Korsströmin muukaan keskustelut voidaan korvata projektityön ohella taphtuvana jatkuvana keskusteluna. Tällöin voidaan suunnitella myös työuria, henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen priorisointeja, jne.      Ohjelmassa mukana olleet asiantuntijat Eleviina Saari ja Merja Fischer lähinnä myötäilivät Korsströmiä. Heidän mukaansa suuryritys Deloitte harkitsee myös lakkauttavansa keskustelut.      Esimies-alaiskeskustelujen korvaaminen suorituksen ohjauksessa tapahtuvalla kommunikaatiolla on huono idea. Tähän ei löydy muuta perustetta kuin kustannusten leikkaaminen. ...

1471. Pomo viilaa vain kynsiään tulosneuvotteluissa

      Kun ensimmäistä kertaa kysyin niin kohteliaasti kuin taisin hallintopäälliköltä, mitä mieltä hän oli pyrkimyksistäni päästä yksilölliselle varhaiseläkkeelle, hän jatkoi kynsiensä viilaamista aivan kuin ne olisivat taikjuomaa illan onnistumiselle. Pidin sitä huonona enteenä asialleni. – Kohta sinun virka saatetaan lakkautta samassa rytäkässä, kuin koko osastosi ajetaan alas. Silloin pääset lakkautuspalkalle, hän tokaisi.      Minua ei huvittanut yhtään päällikön sanat, vaikka hän oli sanojensa välillä lopettanut kynsiensä kohentamisen. - Ei sitä tiedä kukaan varmaan, toteutetaanko nämä operaatiot tämän hallituksen aikana, änkesin vastaan.      Epäluuloni laihaa päällikköä kohtaan vain lisääntyi, kun hän sanoi ajatelleensa siirtyä itse saman kaltaiselle eläkkeelle huonon vatsansa takia. Päällikön jatkaessa viilailujaan hänen kasvoistaan huomasi parhaiten, kuinka kelvottomana hän piti aikaan saannoksiani.      ...

475. Työpaikkakiusaaminen

Hyvin yleinen  työpaikkakiusaamiseen syy on kiusatun asettuminen poikkitelon esimiehen sellaisia toiminta- ja käytöstapoja vastaan, joita saatetaan pitää työyhteisössä  paheksuttavina, mutta joita kohtaan vain harva uskaltaa korottaa ääntään. Kiusaajalle esimies voi tällöin antaa  palkankorotuksen lisäksi vähäisä etuuksia kuten  vastikkeettomia ylityövapaita, kurssitusta, vapaita työaikoja, jne. Toisinaan kiusaamiseen ei ole mitään rationaallista syytää, riittää jokin muka ärsyttävä tapa tai ele, tai jopa tapa syödä. Kiusaaminen muuttuu henkiseksi terrorismiksi, kun sen pääpukarina on verbaalisilla taidoilla ja tiskin alta tulleella vallan siunattu niin sanottu työtoveri säestäjinään pikku apulaiset. Ei tarivta kuin aamulla sopiva sana, niin   kisatun päviä on pilalla. Kaikessa hiljaisuudessa pidetty päiväkirjaa, johon kiusattu kirjaa  kelloaikoneen ja päivämäärineen välittömästi tapauksen sattuessa sanasta, mitä kukin on sanonut ja tehnyt ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *