Maastrichtin sopimuksesta on kulunut aikaa lähes 25 vuotta. EU:n Instituutiot on luotu, rajat avattu ja direktiivejä annettu. Tiedotusvälineet tuovat päivittäin eri medioihin kuvaa EU:n dynaamisesta toiminnasta, mutta todellisuudessa jäsen maat elävät omaa elämäänsä EU-koneiston vain jauhaessa omissa lokeroissaan. Kuvavaa on, että tänä vuonna Välimeren yli tulee viisi miljoonaa pakkolaista, joista Turkin kriisin jälkeen maan kanssa tehty sopimus on käytännössä yhtä tyhjän kanssa. Se missä määrin EU on luonut eri maidensa talouteen kasvua ja vireyttä, on hyvin epäselvällä pohjalla. Sitä on mahdoton selvittää monien ristikkäisten, monimutkaisten osin salaisten ja perussopimisten vastaisten ja ketjuutuvien toimenpiteiden takia. Kun nämä toimenpiteet vielä hajaantuvat eriasteisin eri jäsen maihin, epäselvyys on täydellinen. Jos EU:n vaikutus jäsenmaidensa talouteen olisi ollut merkittävän positiivinen, se oli kyll...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)