Suomessa tähän viittaavaa tuli esille eilisessä eduskunnan kyselytunnilla, mm kokoomuksen edustajan tivatessa, miksei yksityisten varaamia hoitopaikkoja käytetä. Ei käytetä potilaiden puuttumisen takia. Myös yritysten tilaamien kasvosuojien heikko kysyntä huolestutti oikealla laidalla istuvia. Koronanäkökulmaa voi hieman laajentaa oikeiston vaatimaan periaatteeseen, että valtion pitäisi puuttua yhteiskuntaan minimaalisen vähän ja antaa markkinoiden hoitaa tilanne kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos koronatilanne tulkittaisiin absurdisti ja kubismikuva silmissä edellyttänen, että kysyntä ja tarjonta hoitaisivat nykykriisin, hukka perisi. Tällöin tauti tappaisi täsmälleen niin paljon, kuin on tarjolla kuolettavan tartunnan saaneita ihmisiä. Totuus on kuitenkin se, ettei Trumpin Yhdysvallatkaan kykene markkinoiden antaa huolehtia koronasta, kuten presidentti aluksi on uhonnut. Hän on myös innovoinut, että koronapotilaita voitaisiin hoitaa piikittämällä...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)