Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella projisointi merkityt tekstit.


389. Suurbloggari Päätalo

Kirjamessujen aikaan on pätevä syy palauttaa mieleen valokuva Tampereen Mäkelä-piiristä. Keskeisiä henkilöitä Mäkelän lisäksi kuvassa istuvat Linna ja Viita. Yksi Tampereen mies ja aikansa painosten kuninkas kuvasta puuttuu, Kalle Päätalo. Hänestä ei Teema Suomi-kulttuuriohjelmassa mainittu sanan pätkää. Linna kertoo nousseensa kynän siiville vapautuessaan oman itsensä projisoimisesta paperille ja alkaneensa kirjoittaa vapaana itsestään ja avoinna ympäristölle. Päätalo kirjoitti pikkutarkasti omista kokemuksistaan. Repun selkään nostamiseen saattoi kulua pari liuskaa tekstiä. Mitä tämä Päätalo-päivien mies itse ajatteli romaaneistaan ja kirjoittamisestaan? Todennäköisesti hän oli itse jonkin verran masentnut, sillä tällaisen henkilöiden käsitykset itsetään ova realistiset. Linnan Tuntematon sotilas sai aikoinaan Helsingin Sanomissa murska-arvion, mutta kirjan lukijat palauttuivat sen myöhemmin vakuuttavasti ykköseksi. Päätalo on eräässä mielessä Suomen ykkösmies. Hän oli ensimm...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *