Muistan hyvin Israelin ja arabiliittouman välisen kuuman 1967 kesäsodan, joka päätyi Israelin selkävoittoon. Siitä oli valtavat otsakkeet lehdissä israelilaisten voitonvarmoine kuvineen, Uusi koitus käytiin 1973, jonka myös Israel voitti, ja samat riemukkaat media otsakkeet. Mutta tänä päivänäkään ei ole saatu edes sinne päinkään pysyvää rauhaa muistuttaa olotilaa Israelin ja palestiinalaisten välille. On vaikeaa ja osin uskaliasta alkaa väittämään, että israelilaiset olisivat sotaisa kansa. Sotia he kuitenkin käyvät. Sama koskee palestiinalaisia. Kenties osuvampaa on tuoda taas kerran esille se, että palestiinalaiset ovat saaneet YK:n päätöksellä asuttavakseen omaa maa-alueen Länsirannalta, mutta israelilaiset ovat perustaneet ja perustavat alueelle lisää siirtokunta. Tämä uusasuttaminen piirtää syvät ja peruttamattomat juonteet ja esteet palauttaa osaa Länsirantaa palestiinalaisten asuttamaksi. . Kiista saataisiin sovittua suurvaltojen yhteisellä ja yksituumaisella päätöksell...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)