Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella GPT-3 merkityt tekstit.


2468. Tekoäly (GPT-3) romaanin kirjoittamisen apuna

Olen kaivannut tekoälyltä apua esimerkiksi sen muistamiseen, minkä tyyppiseksi henkilö A on muodostunut kirjaluonnoksen edellisten kuvausten perusteella. Tästä seuraa looginen jatkokysymys, miten aiemman kirjotetun perusteella seuraava kohtaus tulisi kirjoittaa tai ainakin sille ehdotuksia tai vaihtoehtoja. Nyt olen joutunut pitämään apulistoja tapahtuminen kuluista ja henkilötyypeistä pysyäkseni kärryillä kirjoittamistani. Tämä siksi, etten kirjoita päivässä kuin kaksi kolme tuntia ja sillionkin kaikki on vain luonnosta, jota joutuu vähän väliä kelaamaan alusta loppuun, jotta jonkinlainen kokonaiskuva säilyisi päässä. Luulisin, etteivät kokeneimmat ja nuoremmat kirjoittajat tarvitse tällaisia apukeinoja. Ja voi olla niin, että tällaisia tekoälyjä Suomessa onkin. HS:n 2.12. tiedeosastolla on kerrottu GPT-3:sta, joka näyttää ylittävän reilusti kirjoittajan vaatimukset.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *