Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella eurooppalaisuus merkityt tekstit.


4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3898. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Hollannin burkakieltoon julkisilla paikoilla otti kantaa myös 2.8 perjantain Jälkiviisaat ohjelma. Matti Apunen ja Jan Eerola kannattivat sitä ja    Maryan Abdulkarim  suhtautui kielteisesti asiaan  ( https://arenan.yle.fi/1-50246300 ) .    Helsingin Sanomat    uutisoi aiheesta journalistisesti ( https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006191353.html ). Aihe on ollut muuallakin mediassa laajasti esillä.      Kieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa...

2447. Eurooppalainen kulttuuri ja arvopohja kontra USA

     Yhdysvallat on monikulttuurinen maa ja kansojen sulatusuuni ja käynyt läpi kivuliaan yhdistymisprosessin. Maan dynaamisuus ja teknologiset saavutukset ovat kiistattomia. Meneillään oleva Yhdysvaltain hegemonian kasvaminen some- ja verkkovakoiluineen ei kuitenkaan välttämättä lupaa hyvää tulevaisuudessa maailman kehitykselle ja ihmisille. Maan ylivallan puolustajat vetoavat tässä kohtaa sinänsä päteviin argumentteihin kuten demokratian edistämiseen ja terrorismin vastustamiseen ja siihen, kuinka USA auttoi Eurooppaa sodissa.      Eurooppalaisuus on kuitenkin kasvanut ja kehittynyt Jerusalemin, Ateenan ja Rooman kautta maailman ainoaksi kulttuuriksi, joka on vuosituhansia pystynyt jatkuvasti uudistumaan, organisoimaan uusia valtiota, luomaan uutta tiedettä, taidetta ja tekniikkaa, joihin myös Yhdysvaltain saavutukset perustuvat.      Tässä kontekstissa      Yhdysvaltain saavutukset eivät ole ylivertaisia...

2304. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

     Hollannin burkakieltoon julkisilla paikoilla otti kantaa myös 2.8 perjantain Jälkiviisaat ohjelma. Matti Apunen ja Jan Eerola kannattivat sitä ja   Maryan Abdulkarim  suhtautui kielteisesti asiaan ( https://arenan.yle.fi/1-50246300 ) .   Helsingin Sanomat   uutisoi aiheesta journalistisesti ( https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006191353.html ). Aihe on ollut muuallakin mediassa laajasti esillä.      Kieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista.Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa   b...

2287. EU on tärkeämpi kuin koskaan ja eurooppalainen identiteetti EU:n kansalaisuutena on lyönyt itsensä läpi moraalien kilpailuissa

     Tavallisesti käännepiste, peripetia antiikin näytelmän traaginen juonen käänne, käsitetään jyrkäksi. Olkoon käänne hidas tai nopea, se voi olla vaarallinen. Käänne voi aluksi olla niin hidas, ettei sitä edes huomaa. Näin on ollut käymässä EU:ssa.      Käännepisteen konkretisoimiseksi siinä kannattaa käsitellä nykyhetkeä ottamatta kantaa siihen, milloin muutos tapahtui.       Eurooppalainen identiteetti EU:n kansalaisuutena on lyönyt itsensä läpi eri maanosien globaaleilla arvomarkkinoilla. Yhä useampi eurooppalainen tuntee itsensä eu- eurooppalaiseksi ja hyväksyy siihen kuuluvat arvot ja on niistä ylpeä. Tämän näkee, kun kulkee eri maissa tavallisten ihmisten joukoissa toreilla ja kylillä. Monet Afrikan ja Lähi-idän maat ja jopa osa Euraasian kansalaisista pitää EU:ta ”mallimaana” ja hyvänä paikkana asua.      Finanssikurimuksen aikaan EU:n instituutiot hoitivat kriisin jotenkuten, osin kovakouraisestikin, mutta kui...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *