Valtion omistajaohjauksen muutos olisi loistava tutkimuskohde psykologeille, mutta Shakespeare ehti ensin. Niin yhtäkkisiltä ja omituisilta muutoksen ympärillä tapahtuvat operaatiot ja kannonotot näyttävät. Finaviassa rytisee. Kannattaa huomata, että Sipilä otti vastuulleen omistajaohjauksen. Kuten päivän esimerkit Finaviasta osoittavat sektoriministereiden ja omistajaohjausministerin työjako on epäselvä tai ainakin sellainen, että ao. ministeri voi saada oman ohjauksensa solmuun pääohjaajan puuttumatta asioiden kulkuun. Tilanne voi olla myös sellainen, että pääohjaaja ei tietoisesti haluakaan sekaantua ikäviin suhmurointeihin. Periaatteessa on hyvä, että valtion omistamiseen liittyvä strategia ja ohjaus myllätään nykyistä tuloksellisemmaksi ja tehokkaammaksi niin, että vanhasta ei jäljellä kuin yölliset muistot. Vahassa systeemissä valtion omistajuu...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)