Kun aloitin kansakouluun, äiti oli jo terveen kirjoissa ja parantunut keuhkotaudista, eikä hänen enää tarvinnut syödä eri astioista kuin muu talon väki. Koulua pidettiin Purala-nimisen talon tuvassa joen rannalla, ja talvella tuon joen mustassa avannossa me oppilaat kävimme pesemässä lautasiamme. Välitunnilla pihalle kuului kunnalliskodin hoidokkien outoja huutoja. Vasta tullut naisopetaja pelkäsi heitä ja kyseli oppilailta, ovatko hoidokit vaarallisia. Emme osannet vastata, kun mitään ei ollut tapahtunut. Toisen vuoden jouluna koin yllätyksen saadessani kuulla joutuvani toiseen kouluun. Pian tajusin koulun vaihdon liittyvän suurempaan operaatioon, jossa vaihtuisi myös majapaikkani Harmaalaksi. Se oli äidin kotitalo.  

Se oli vakava asia Pohjanmaalla. Niin vakava, että se selitettiin kansakoulun ensimmäisellä luokalla lestadiolaisella alueella juutalaisten juhlaksi, jossa suku kerääntyy ympyrän muotoon juhlimaan vasta syntynyttä. Siitä  muka nimi. Muslimien ja juutalaisten menoihin kuuluva ympärileikkaus pulpahtaa säännöllisin väliajoin median keskustelun aiheeksi. Lastensuojelun keskusliiton selvityksen mukaan 80 prosenttia suomalaisista vastustaa sitä. Ympärileikkauksen sallivaa lakia ei ole tulossa Suomeen. Juutalaiset puolustavat sitä perinteellä, kivuttomuudella ja haitattomuudella. Tehdäänhän tatuointejakin ja kauneusleikkauksiakin. Nämä ovat kyllä eri planeetalta kuin ruumiin vähäinenkin silpominen. Se ei ole ihme, jos korkein oikeus on ratkaissut kysymyksen leikkaajien eduksi. Se ihmetyttää, että ihmisoikeusasiantuntijana palkittu professori Martin Scheinin puolustaa ympärileikkausta. Kaiken järjen mukaan leikkaus loukkaa vauvan ihmisoikeuksia. Jos luterilainen äiti tukistaa poikaansa, hä...

Yksi sana on liian yksinkertaista. Aloitin kaksisanailla lauseilla. Äiti moitiskeli. Käskettiin lukea kirjoja. Kolmella sanalla keplottelin approbaturin. Lukihäiriössä pahin oli, kun sitä ei tunnistettu.   Kansakoulun salissa leijaili vain edellisen luokan höylän pölyt. Oppikoulussa lievitti, kun opettaja kutsui sitä sanasokeudeksi. Milloinkaan sitä ei kutsuttu lukihäriöksi. Kului kaksi vuosikymmentä. Sanat paperilla olivat harvinaisia kuin timantit. Jatkoin paksujen kirjojen lukemista, vain työasiota paperille. McIintoch oli taikuutta. Se salli tekstin pyörittelyn sinne tänne ja tarkisti oikeinkirjoitusta ja ehdotti hävyttömyyksiä. Se ei väsynyt, ei ilkkunut eikä   ikävistynyt mökkimatkoihin. Työasioisa kirjoittaminen johti suunnitelun opasvihkosiin. Lojaali esimies lohdutti kysymällä, kuka   niitä lukee. Puuhasteluni laajeni tietokirjojen kirjoittamiseen ja romaanien käsikirjoituksiin laatikkooni, kustantajien hylkääminä. Jälkeen päin ajatellen ne...