Näin sanoi romaninainen aamun Yle TV:ssä. Minulla on eräs hyvin riipaiseva kokemus tämä heimon pojan kaveruudesta. Se loppui siihen, kun hän teki suunnitellun rikkeen minulle. Itsestäkin tuntuu naurettavalta kertoa tästä, mutta sen ajan elämänitilanteeni käsitysmaailmaan peilattuna se oli minua syvästi koskettava tapaus. Elettiin 1940-luvun puoliväli jälkeistä aikaa ja koulunkäyntiä. Perheeni oli hajonnut enkä käsittänyt ja puhumattakaan sisäistänyt tunnetasolla, minkä talouden elämän rytmiin minun kuulusi kiinnittyä. Vaihtoehtoin oli isäni lapsuus talon, jonka isäni oli hylännyt ja kadonnut Helsinkiin, vai äitiniini, joka eron jälkeen hajosi kadottaen käsityskykynsä, kuka hän oli ja mihin hän varattomana kuuluu. Kaikkien näiden epävarmuuden ja ristiriitojen pyörteissä elämäni ajelehti, kuin tukki joessa. On vahvasti todettava, että en ollut siinä piirissä ainut, joka näin koki. Eräänä syyspäivänä jäiden tultua kiljuen jokeen, sain varakkaan kauppiaan pojalta rautaisilla  puris...