Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kansainvälisyys merkityt tekstit.


3020. Onko media mennyt laukalle Mika Aaltolan presidenttiydestä

Vaikka media pitää jotakin henkilöä kuukausikaupalla esillä, ei hänestä sillä tavalla presidenttiä tule. Näin on käynyt Mika Aaltolalle hänen sujuvasanaisen ja ulkopolitiikkaa osaavan sekä kuvaan sopivan käyttäytymisen takia. Hänestä on tullut kansa suosikki, josta kansaäänestyksessä ehkä voi tulla presidentti. Hänen suurin heikkoutensa presidenttinä olisi kokemattomuuden ja uskottavuuden puute. Tämä tulisi näkymään osallistumisessa maapallon eri alueiden rakenteita, taloutta ja kulttuuria ja näiden suhteita koskeviin kansainvälisiin päätöksentekoprosesseihin. Presidentille on ehdottoman tärkeää hahmottaa prosesseissa Suomen uhat ja mahdollisuudet ja toimia niiden mukaan, On myös ilmeistä, että häneltä puuttuvat presidenttiyden vaatimat elintärkeät verkostokontaktit.

2860. Kuullessaan dynaamiset vaikutukset, sokka irti ajatuskopasta

Viime torstain eduskunnan kyselytunnilla oppositio valitteli valtion velkaantumisasteen suuruutta.    Elokuussa 2021 valtion velan suhde bruttokansatuotteeseen (BKT) oli 52,5 prosenttia. Hyvin hoidetussa kansantaloudessa tämä prosentti pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Tunnettua on, että suhdeluvun suuruuteen vaikuttavat osoittaja ja nimittäjä. Kokoomus on profiloitunut bruttokansantuotteen kohottamiseen. Siispä Kokoomus yrittäjyyttä edistävänä puolueena voisi nykyistä voimakkaammin tehdä toimenpiteitä yksityissektorin tuottavuuden nostamiseksi, sillä nykyinen taso noin 2,5 prosenttia tuntuu pieneltä digiaikana. Tuottavuudessa on keskeistä patentointistrategia, patentit, pikkupatentit, menetelmäpatentit, lisenssit, uudet menetelmät ja menetelmä parannukset. Näiden asioiden pitäisi olla jatkuvasti johdon pääkopan sisällä meuhkuuttamassa uutta.    Toinen kokoomukselle sopiva keino on edistää yritystoiminnan volyymin kasvua.  Yleisesti tunnettua on, että ...

2637. Supon pitää palkata Venäjän tavoin vakoojia maiden ”hoveihin”

Näyttää siltä, että suurvaltapoliittiset tantereet ovat olleet ja ovat hakemassa piirun verran uusia suuntiaan. Tämä on pitkälti Kiinan harjoittaman neilikka laajentumisen ansiota. Sen katsonta horisontti on niin laaja ja pitkä, etteivät perinteiset kaksi suurvalta Yhdysvallat ja Venäjä jaksa olla siitä joka hetki aina kiinnostuneita, vaikka pitäisi olla. Vaivaloisesti kehittyvät Afrikan maat ovat poliittisesta halpaan hintaan antaneet kaivosvarantojaan ja niukkoja öljylähteitään Kiinan hallintaan. Käteinen kappa on kautta historian ollut houkutteleva myyjälle tavoiteltavan kiihottavan kohteen jo siintäessä silmissä käden ulottuvilla. Ei mene monta vuotta, kun Kiina on täplittänyt kohteillaan koko maapallon mantereen. Länsimainen ajatusmaailma ei sisäistä tajuamaan jopa sadan vuoden aika perspektiiviä, joka Kiinalla on maapallon valtaamisessaan. Toinen varteen otettava näkökulma Kiinan vaarallisuudessa on signaalitiedustelu, joka on sillä pitkälle kehittynyt. Länsimaat voivat sanoa t...

5553. Keskusta siirtyy tulosjohtamiseen

Tänään on Keskustan puheenjohtajan vaalipäivä. Tunnetusti Keskustan entinen puheenjohtaja Juha Sipilä johti tai  ainakin yritti johtaa Keskustaa tulosjohtamisen periaatteiden mukaan. Tulos, tai ulos. Hän joutui ulos tai  pohjoispohjanmaan murteella sanottuna kartanolle. Tämä johtamisaate ei kuitenkaan ole kokonaan   puolueelta unohtunut, sillä eilen somerolainen Mauri Ikonen puheenvuorossaan vaati, että puoluetta pitäisi ryhtyä  johtamaan tulosjohtamisella, jossa asetettaisiin tavoitteet ja niistä raporaisiin niistä vastaaville elimille ja henkilöille. Moni kaipasi myös Helsinkistrategian luomista, jolla pääkaupunkiseudun aluetta kokonaisuudessaan kehitettäisiin ja alueen mahdollisuuksia toimia yhtenä kansainvälisyyden ja sen kasvun moottorina. Tällöin Keskustan kannatus myös tällä alueella kasvaisi Myös rahapelikoneiden poistamista kaupoista vaadittii useassa puheenvuorossa. Jäädään kuulolle, miten aloitteissa käy.

2211.Trumpin ja Putinin tapaaminen oli meille suomalaisille suuri opetus

     Kansalaisen silmin maailmanpolitiikan johtaminen näytti melkein naurettavalta Helsingissä. Herneen palot ja mansikat olivat suurin menestysaskel ja senkin keksi viimetingassa harjoittelijatyttö ulkoministeriöstä. Onneksi olkoon.       Herrojen tulo tapahtui meluisasti hävittäjä ja jättilentokoneiden jyrätessä taloni yli niin, että meluarvot varmaankin kohosivat sataan desibeliin helisyttäen vaarallisesti huonosti kiinnitettyjä ikkuna ruutujani.      Tämän jälkeen ensimmäisessä näytöksessä kaksi maailmanjohtajaa istui tv—lähetystuoleissaan ilmeinään tekaistu varmuus kummankin kaikkivoipaisuudesta.      Kaksituntinen neuvottelu ilmeisesti käytiin, mutta suuri yleisö ei tiennyt eikä tiedä vieläkään mitä siellä tapahtui. Voi olla, että Tramp otti päiväunet ja Putin vei voimaharjoitteluohjelmansa läpi.      Tiedotustilaisuuteen tultaessa Putin kävely muistutti painimestarin väijyvää askellusta. Tramp ta...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *